Auringonpimennys hurmasi suomalaisbongarit Chilessä – "Täydellisen vaiheen alussa ja lopussa näkyi upea timanttisormusilmiö"

Pohjois-Chilessä nähtiin eilen kello 23.40 Suomen aikaan tapahtunut täydellinen auringonpimennys.

– Täydellisen auringonpimennyksen havaitseminen onnistui täydellisesti. Täydellisen vaiheen alussa ja lopussa näkyi upea timanttisormusilmiö. Kaikki matkalaiset olivat hyvin tyytyväisiä ja varsinkin ensikertalaiset, jotka eivät olleet koskaan aiemmin päässeet kokemaan, Jyväskylän alueella toimivan tähtiharrastusyhdistyksen Jyväskylän Sirius ry:n puheenjohtaja Arto Oksanen kertoo Chilestä.

Tuhansien ympäri maailmaa ilmiötä katsomaan saapuneiden joukossa oli noin 30 hengen suomalaisporukka, joka matkasi yli 10 000 kilometrin matkan Chileen nähdäkseen ilmiön. Mukana olivat Oksasen lisäksi Jyväskylän Siriuksen jäsenistä Seppo Salmela ja Markku Nyfelt.

Oksaselle täydellinen auringonpimennys oli jo viides hänen näkemänsä.

– Täydellisen vaiheen alkaminen oli jälleen uskomattoman kaunis: taivas himmeni nopeasti, kun Auringon viimeiset säteet hävisivät Kuun taakse ja taivaalle syttyi timanttisormusilmiö. Timantti himmeni nopeasti ja Auringon korona näkyi koko komeudessaan, kuin suuri silmä olisi tuijottanut taivaalta. Venus ja Sirius näkyivät koronan vastakkaisilla puolilla. Kaksi minuuttia ja toinen timanttisormus, sitten täydellinen vaihe oli ohi ihan liian nopeasti. Pari minuuttia ennen täydellistä vaihetta näkyi varjonauhoja, pimennysilmiö, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa, Oksanen kuvailee.

Auringonpimennys tapahtuu, kun Kuu osuu liikkuessaan Maan ja Auringon väliin ja kaikki kolme taivaankappaletta ovat samalla suoralla. Kuun varjo peitti Pohjois-Chilessä noin 150 kilometriä leveän kaistaleen Atacaman aavikolla ja täydellisen auringonpimennyksen vaihe kesti kaksi minuuttia ja 25 sekuntia.

Suomalaiset todistivat ilmiötä vuoristossa lähellä La Serenan kaupunkia. La Serena sijaitsee Tyynenmeren rannikolla noin 500 kilometriä Santiagosta pohjoiseen.

Suomessa seuraava täydellinen auringonpimennys näkyy vuonna 2126, mutta osittaisia auringonpimennyksiä voi nähdä lähes vuosittain.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .