Aurinko paistoi harvinaisen vähän marraskuussa

Auringonpaiste oli marraskuussa harvinaista herkkua suuressa osassa maata. Myös marraskuun keskilämpötila oli Keski- ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta tavanomaista korkeampi, kertoo Ilmatieteen laitos.

Lämpötilat vaihtelivat marraskuun alkupuolella suuresti päivästä toiseen, mutta kuun loppupuolella vaihtelut olivat maltillisempia. Sadetta saatiin viime kuussa eniten Pohjanmaan maakunnista Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä, missä sademäärät olivat paikoin harvinaisen suuria. Sen sijaan maan eteläosassa ja Lapissa satoi niukasti.

Syksy on ollut monin paikoin tavanomaista lämpimämpi. Lounaassa keskilämpötila oli paikoin jopa harvinaisen korkea.