Auto rysäytti kerrostalon tuulikaappiin Jyväskylässä

Auto rysäytti kerrostalon tuulikaappiin Jyväskylän Pupuhuhdassa keskiviikkona aamupäivällä.

Hätäkeskus sai tiedon tapauksesta kello 10:n jälkeen. Pelastuslaitoksen ehdittyä paikalle kävi ilmi, että henkilöauto oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä pihassa olleeseen kantoon ja siitä edelleen kerrostalon tuulikaapin kulmaan.

Tapahtumapaikka sijaitsee Pupuhuhdantiellä.

Paikan päällä ollut paloesimies Jari Ritvaniemi kertoo, että auton kyydissä oli kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei loukkaantunut.

– Auton airbag laukesi ja keula meni kasaan, Ritvaniemi sanoo.

Kerrostalon tuulikaappi ei vaurioitunut rysäyksessä.

Poliisi tutkii tapausta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.