Autoilija ja pyöräilijä samaa mieltä: "Empatia liikenteessä lisää turvallisuutta"

Yhteispeli maantiellä sujuu, kun asettaa itsensä kanssakulkijan asemaan.

Pyöräilijöiden ajaminen maantiellä hermostuttaa toisinaan autoilijoita. Fillaristit voivat joutua autonkuljettajien tahattoman tai tahallisen liikennekäyttäytymisen myötä hengenvaarallisiin tilanteisiin.

– Valtaosa autoilijoista huo­mioi pyöräilijät erinomaisesti, mutta aina löytyy heitä, jotka ovat vaaraksi muille tienkäyttäjille, kertoo Team Rynkeby Jyväskylä -pyöräilyjoukkueen kapteeni Jani Halinen.

Joskus pyöräilijä saattaa liikkua ajoradalla, vaikka vieressä olisi kevyen liikenteen väylä. Halisen mukaan tällä tavalla halutaan turvata jalankulkijoita.

– Maantiepyöräilyssä nopeus voi helposti nousta 30 kilometriin tunnissa. Silloin vaaratilanne saattaa syntyä kevyen liikenteen väylällä, Halinen sanoo.

Hän on tänä vuonna pyöräillyt 3 500 kilometriä ja osallistuminen Rynkeby-hyväntekeväisyyspyöräilyyn Jyväskylästä Pariisiin tuo ainakin 1 800 kilometriä lisää.

Vuosittain autolla 30 000–40 000 kilometriä liikkuva Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n Keski-Suomen toiminnanjohtaja Mikko Voutilainen ei pyöräilijöihin maanteillä ole turhautunut.

– Eri liikennemuotojen kohtaaminen on aina haasteellista. Pahimmat vaaratilanteet mielestäni kuitenkin syntyvät kaupunkiajossa silloin, kun tilannenopeus on liian kova joko autoilijalla tai pyöräilijällä, Voutilainen sanoo.

Näkyvyys on Voutilaisen mukaan tärkein asia. Kun värit, valot ja heijastimet ovat kunnossa, turvallisuus lisääntyy huomattavasti.

– Haasteita tuottaa myös se, kun liikennesääntöjä ei osata. Toisinaan pyöräilijä saattaa yllättäen muuttua jalankulkijaksi tai autoilija ei ohita pyörää turvallisen etäisyyden päästä, Voutilainen kertoo.

Hankalaksi paikaksi osa pyöräilijöistä mainitsee Jyväskylässä Puuppolantien, jolla liikkuu todella paljon niin autoja kuin pyöräilijöitä.

Kyseisen tien varrella on pitkälti pyöräteitä, mutta muutamassa kohdassa on pätkiä, joilla pyöräilijä joutuu liittymään ajoradalle autojen sekaan.

– Minua ei ole pelottanut täällä pyöräillä, sillä autoilijat kyllä käyttäytyvät asiallisesti, sanoo Tikkakoskelta keskussairaalalle polkupyöräilevä Tero Salmela.

Muutamat tiellä autoilevat sanovat, etteivät koe pyöräilijöitä missään nimessä haitaksi. Tiheästi liikennöidyn maantien varressa liikkuu kuitenkin eri tavoin käyttäytyviä pyöräilijöitä.

– Tänäänkin kumpareen takaa ilmestyi kolme vähän toikkaroivaa pientä pyöräilijää. Kyllä minä heidän puolestaan hieman pelkäsin, kertoo eräs autoilija.

Halinen kertoo tehneensä erään autoilijan käyttäytymisestä rikosilmoituksen kuukausi sitten.

– Auto ajoi 5–10 senttimetrin päästä ohi kovalla vauhdilla. Meitä ajoi useampi pyörä letkassa ja pienikin heilahdus olisi aiheuttanut onnettomuuden, Halinen sanoo.

Tapaus on käsitelty ja kuljettaja sai kirjallisen huomautuksen. Halinen oli tuomioon tyytymätön.

– Jo sakosta ottaisi enemmän itseensä kuin pelkästä huomautuksesta, Halinen tuumaa.

Miten yhteispeliä liikenteessä saataisiin lisättyä? Pyöräilijä Halinen kertoo kuulleensa kokeilusta, jossa bussikuskiksi kouluttautuvat oli laitettu pyörille ja heidän vierestään ajettiin vauhdilla linja-autoilla.

– He, jotka tietävät miltä satulassa tuntuu ilmavirran heiluttaessa pyörää, ovat kyllä huomaavaisia, Halinen selventää.

Autoilija Voutilaisen mukaan myös SKAL huomioi viestinnässään hyvin esimerkiksi tietyöt, maanviljelyn ja pyöräilijät.

Molemmat ovat ehdottoman yhtä mieltä siitä, että toisen aseman ymmärtämällä luodaan liikenteestä turvallinen paikka jokaiselle.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .