Autoilija väisti kettua ja törmäsi puuhun

Tielle juossut kettu aiheutti liikenneonnettomuuden tiistai-iltana hieman ennen kello 23:a Vaajakoskella.

Henkilöautolla liikkeellä ollut autoilija oli ajanut Laurinniementietä lähellä Vaajakosken ABC:tä, kun tielle hyppäsi kettu. Kuljettaja yritti väistää kettua, minkä seurauksena hän törmäsi puuhun.

– Kuljettaja kertoi ajaneensa noin 30–40 km/h, kun hän joutui väistämään kettua ja tömpsäytti sitten keskelle puuta, yksikön johtaja Pertti Saarinen Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo.

Turvatyynyt laukesivat, mutta henkilövahinkoja ei syntynyt. Kyydissä ei ollut kuljettajan lisäksi muita ihmisiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.