Autoilijat ajavat kurjilla kumeilla

Kesärenkaiden kunto oli viime syksynä heikoimmillaan kymmeneen vuoteen. Autonrengasliiton mukaan lähes joka kuudes autoilija ajoi huonoilla renkailla.

Viimeisen 15 vuoden aikana kehitys on ollut parempaan päin, mutta viime syksyn tarkastuksissa tapahtui notkahdus. Syyksi arvellaan talouden taantumaa.

Kesärenkaiden kuntoa on tutkittu syksystä 1997 lähtien Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin järjestämien rengasratsioiden yhteydessä.

Syksyllä 2012 tarkastettiin 11·760 autoa.

Suomessa on 3,4 miljoonaa henkilö- ja pakettiautoa. Niistä puoli miljoonaa kulkee huonoilla renkailla. Suhteellisesti osuus on lähes sama kuin vuonna 1997.

Tänä syksynä Rengasratsia 2013 -tiedotuskampanja keskittyy tarkastusten sijasta tiedottamiseen. Siinä muistutetaan, että sadekelit voivat tuoda yllätyksiä kesällä huonoiksi ajetuilla renkailla.

Uusimmat

Kotimaa

Neljä autoa peräänajokolarissa Nelostiellä Viitasaaren keskustan kohdalla – pohjoiseen menevä ajokaista suljettiin onnettomuuden vuoksi

Muuramen kunta yrittää herättää Riihivuoren laskettelukeskuksen henkiin: aloitti rinneyrittäjän etsinnän

Mies raiskasi 14-vuotiaan toistuvasti, tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen

Täydennystä viinitarjoiluun voi hakea vielä lauantaina – katso pääsiäisen muistilista aukioloista ja joukkoliikenteen aikatauluista

Karstulan kunnanjohtajakandidaattien joukossa on mediakohun pyörteisiin joutunut ex-kansanedustaja ja entisiä kunnanjohtajia – katso kaikkien 17 hakijan nimet

Pellit kolisivat peräänajossa Jyväskylän Rantaväylällä – autot selvisivät pienin vaurioin

Kevään lämpöennätys rikki: Kemiönsaaressa kuroteltiin kohti 20 asteen rajaa

Useita kansanedustajia on ehdolla EU-vaaleissa – moni heistä ei tiedä, lähtisikö Brysseliin oikeasti

Keskikesän Saunamaakuntaviikko kerää löylyttelyn ystävät yhteen – luvassa kaikkea aina turvesaunasta, saunamaratoniin ja Saunanlämmityksen MM-kisoihin

Timo Soini sanoo jättävänsä politiikan – "Astun Senaatintorille vapaana miehenä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.