Autontönijä iski Tampereella

Pysäköityjä autoja työnnettiin ajoradalle Tampereella sunnuntain vastaisena yönä. Ilkivaltaa tehtiin Viinikka-Nekalan ja Koivistonkylän kaupunginosissa puolen yön jälkeen.

Neljä autoa tuupattiin pysäköintipaikalta ajotielle ja yksi ojaan. Autot oli jätetty tielle vaarallisiin paikkoihin, ja muut ajoneuvot olisivat voineet törmätä niihin.

Pysäköityjä autoja oli työnnetty todennäköisesti jollakin isohkolla ajoneuvolla. Siinä on saattanut olla niin sanottu karjapuskuri.

Pirkanmaan poliisi pyytää ilkivallasta jotain tietäviä soittamaan numeroon 0718748500.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasi Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

OAJ pitää koulutuksen näkymiä valoisampina kuin koronakeväänä – oppimisvajetta ei kuitenkaan paikata vuodessa tai kahdessa

Kaksi rekkaa törmäsi aamulla Konnevedellä – hiljainen vauhti pelasti pahimmalta

Senaattorit suvessa:  "Olen aina koettanut kontrolloida elämää", sanoo koulukiusaamisestakin selviytynyt Riitta Mäkinen – kansanedustaja hehkuttaa Jussi-puolisoaan kantavaksi voimaksi

Fiilistele ja katso kuvat Kimolan kanavan neitsytpäivästä – jyväskyläläinen elämäntapaveneilijä Timo Mustalampi ajoi sulun läpi ensimmäisten joukossa

Ministeri Kiuru HS:lle: Kasvomaskien käyttö otettava koronantorjunnan keinovalikoimaan

Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?

Tässä on Pihtiputaan sunnuntaisen palon sankari: Kiinteistönhoitaja Juhani Logren, 53, syöksyi palavaan rivitaloon ja pelasti todennäköisesti ihmishengen – päätyi itsekin sairaalahoitoon

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.