Berner Finavia-vyyhdistä: Tässä ei suojella ketään

Finavian johdannaistappioiden jälkipyykkiä pestään kevään selvitysrumban jälkeen. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on saanut julkisuudessa kritiikkiä Finavian johdannaissotkun hoidosta.

Berner sanoi keskiviikkona politiikan toimittajien lounaalla, ettei asiassa suojella ketään.

–?Tässä pyritään hyvin harkitusti erittäin vaikeata kokonaisuutta arvioida niin, että kanteita ja syytteitä nostetaan perustellusti, Berner sanoi.

Selvityksien pitäisi pääosin valmistua kesään mennessä. Selvityksiä Finavian johdannaiskaupoista tekevät Valtiontalouden tarkastusvirasto, Finanssivalvonta ja poliisi.

–?Omistajaohjaus pitää yhtiökokouksen keväällä ja ottaa kantaa siihen, onko hallitus yhtiössä toiminut vastuullisesti, Berner sanoi.

Pyykkiä yhtiökokoukseen voi riittää pestäväksi niin vuoden 2011 hallituksen toimista kuin yhtiön hallituksen myöhemmistä toimista johdannaisvyyhdin selvittämisessä.

–?On tärkeä arvioida, missä kohtaa yhtiön hallitukselta vastuu siirretään omistajille ja missä kohtaa vapautetaan hallitus vastuusta, Berner sanoi.

Lähes kaikki tappiot vuoden 2011 päätöksistä

Sotkussa on kyse johdannaiskaupoista, joista Suomen lentokenttiä operoivalle Finavialle on tullut yhteensä 34 miljoonan euron tappiot. Mahdolliset kanteet voidaan nostaa enää vain vuodesta 2011, koska vuoden 2010 osalta määräaika umpeutui vuoden lopussa.

Bernerin mukaan vuosina 2009 ja 2010 tehtyjen johdannaisratkaisujen osuus tappioista on vain satojatuhansia euroja. Yli 33 miljoonaa johdannaistappioista liittyy ratkaisuihin, joita hallitus teki vuonna 2011. Johdannaisten purkupäätökset ovat tehneet hallitukset vuosina 2014 ja 2015, ja päätökset ovat määrittäneet johdannaistappioiden suuruuden.

Johdannaiskohu on nostanut keskusteluun myös liikenne- ja viestintäministeriön roolin omistajaohjauksessa. Entinen liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) esitti Kainuun Sanomissa viikonloppuna, että Finavia voisi siirtyä valtion omistajaohjausosaston alaisuuteen. Berner sanoi olevansa tästä täysin samaa mieltä.

–?Pidän hyvän hallintotavan näkökulmasta huonona sitä, että omistajaohjaus ja regulaattori ovat samassa ministeriössä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.