Biaudet: Koulutustasosta pidettävä kynsin ja hampain kiinni

Kansanedustaja Eva Biaudetia (r.) voi hyvällä syyllä pitää Linnan juhlien konkarina, sillä hän on juhlinut Suomen itsenäisyyttä Presidentinlinnassa jo yli 20 kertaa.

– Lähden aina iloisin mielin juhlistamaan sitä Suomea, jota me olemme rakentaneet ja jota sukupolvet ennen minua ovat rakentaneet.

Biaudet kuvailee Suomen tilannetta haastavaksi, mutta on tyytyväinen siihen, että maassa peruspalikat ovat kunnossa.

– Meillä on vankka pohjoismaalainen arvopohja, eikä meidän tarvitse rakentaa koko yhteiskuntaa uudestaan.

Biaudetin mukaan erityisesti tänä vuonna on tärkeää tanssin lomassa muistaa, että vain yhdessä tekemällä Suomi saadaan nousuun.

– Suomi voi menestyä parhaiten olemalla mukana yhteisissä eurooppalaisissa ja kansainvälisissä kysymyksissä.

Hän sanoo, että myös korkea koulutustaso on Suomen erityinen vahvuus.

– Koulutustasosta meidän on pidettävä kynsin ja hampain kiinni.

Uusimmat

Kotimaa

Tuhatmäärin Jehovan todistajia kokoontui Jyväskylään viikonloppuna – Konventista voi löytää jopa elämänsä rakkauden

Yllättikö sankka sumu autoilijan liikenneympyrässä? Menopeli kyljelleen Kangasniemellä

Neuvostovankeja kohdeltiin maatiloilla yleensä hyvin, tiukat ohjeet eivät uponneet isäntäperheisiin – Tutkimukseen haastateltujen jatkosodan ajan lasten mukaan vankien kanssa syntyi usein ystävyys

Monet perheet kokevat vauvan normaalinkin yöheräilyn ongelmaksi – "Normaali on usein paljon odotettua huonompaa kuin vanhemmat luulevat"

HS: Jutta Urpilainen siirtynee EU-komissaariksi suoraan vanhempainvapaalta, perheeseen tulee toinen lapsi

Hämeenlinnassa paljastetaan väittelyä herättänyt Lotta-patsas

Seinäjoella kaksi nuorta miestä kuollut auton törmättyä puuhun

Kultarantarannassa keskustellaan jälleen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – teemana maailman murros ja Euroopan tulevaisuus, päävieraana Saksan liittopresidentti

Lottopotti nousee juhannukseksi viiteen miljoonaan euroon – katso lauantain oikea rivi tästä

Lääkärinvirat täyttämättä Hankasalmella – kuntalaiset pääsevät marraskuussa lääkäriin palvelusetelillä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.