EK, Akava, korkeakoulut ja opiskelijat vaativat lisää rahaa tutkimukseen ja koulutukseen

Elinkeinoelämän keskusliitto, korkeasti koulutettuja edustava Akava, kaikki Suomen yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä opiskelijat vaativat yhdessä, että seuraavan hallituksen on nostettava koulutus ja tutkimus strategiseksi painopisteekseen.

Kannanotossa korostetaan, että seuraavan hallituksen pitää noudattaa tutkimuksessa ja koulutuksessa pitkäjänteistä politiikkaa ja hoitaa osuutensa panostuksen nostamiseksi neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Kannanoton mukaan korkeakoulu-, tutkimus- ja osaamispanostusten kasvattaminen seuraavalla vaalikaudella on välttämätön investointi tulevaisuuteen.

–  Koulutustason nostaminen sekä jatkuvan koulutuksen mallien ja rahoituksen kehittäminen on keskeistä myös työllisyysasteen noston ja talouskasvun näkökulmasta, kannanotossa sanotaan.

Vaatimuksen mukaan korkeakoulujen perusrahoituksen vakaudesta, ennakoitavuudesta ja riittävästä tasosta on huolehdittava jatkossa paremmin.

–  Korkeasti koulutettu työvoima, korkean lisäarvon tuotteet ja vetovoimaiset osaamiskeskittymät houkuttelevat Suomeen kansainvälisiä osaajia, investointeja ja yrityksiä nykyistä enemmän. Osaajien työperäistä maahanmuuttoa tulee kehittää nykyistä sujuvammaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.