EK toppuuttelee palkankorotuspuheita: "Kasvulle saatava lisää vauhtia"

Palkansaajapuolella orastava kasvu on nostattanut toiveita korotuksista.

EK:n mukaan syksyn liittokierroksella tarvitaan palkkamalttia kilpailukyvyn varmistamiseksi.

Kevään edetessä piristyneiden talouslukujen myötä palkansaajapuolelta on alkanut kuulua puheita tuntuvienkin palkankorotusten vaatimisesta. Esimerkiksi Paperiliitto on ilmaissut odottavansa selviä korotuksia monen kitsaan vuoden jälkeen.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattila näkee tilanteen toisin.

– Nyt täytyy olla sitä hyvää malttia, jota tässä viime vuosina on ollut, että kun olemme saaneet kasvua vauhtiin, niin myöskin annamme sille lisää vauhtia, Mattila sanoi EK:n kevätkokouksen seminaarissa.

Hänen mukaansa tarvitaan myös yrityskohtaisempaa, joustavampaa sopimista, koska maailma muuttuu nyt nopeasti muun muassa digitalisaation ja tekoälyn johdosta.

Työmarkkinaneuvotteluja käydään syksyllä liittojen kesken, eli keskusjärjestöt eivät ole sopimuksia tekemässä. Mattilan mukaan EK:n rooli on silti keskeinen.

– Meillä on tärkeä rooli toimia liittojemme koordinaatiopisteenä ja myös toimittaa palkkatilastolaskelmia ja kustannustasolaskelmia, kun sopimuksia tehdään.

"Kasvun pitäisi olla selkeästi suurempi"

Mattila varoittaa ylipäänsä tuudittautumasta vääriin johtopäätöksiin myönteisten kasvulukujen vuoksi. Hänen mukaansa myönteisistä talouskasvun ja viennin signaaleista on syytä iloita, mutta ne on laitettava oikeaan yhteyteen.

– Kasvuluvun muuttuminen 1–2 prosentiksi ei saa tuudittaa meitä väärään tunnelmaan saati vääriin johtopäätöksiin. Tämä taso ei kuitenkaan riitä, mikäli haluamme pitää yllä pohjoismaista elintasoa.

Mattilan mukaan kasvu on vielä hyvin heiveröistä ja lähivuosien näkymää varjostaa ikäsidonnaisten menojen kasvu.

– Toisaalta nyt kun maailmanmarkkinat ovat erityisen hyvät ja euro on selkeästi devalvoitunut dollariin nähden, kasvumme oikeastaan pitäisi olla selkeästi suurempi.