EK:n pomo löi tienesteissä muut keskusjärjestöjohtajat

Jyri Häkämiehen verotettavat ansiotulot olivat noin 377 000 euroa.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajien tienestit kasvoivat viime vuonna melko maltillisesti.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen verotettavat ansiotulot kasvoivat toissa vuodesta 15 000 eurolla 377 000 euroon. Kasvua oli siis noin neljän prosentin verran.

Toimihenkilöitä edustavan STTK:n puheenjohtaja Antti Palola puolestaan ansaitsi 231 000 euroa. Ansiotulot kasvoivat toissa vuodesta 5 000 eurolla eli reilut kaksi prosenttia.

Korkeasti koulutettujen Akavan nokkamiehen Sture Fjäderin ansiotulot nousivat niin ikään jonkin verran. Hän ansaitsi viime vuonna 223 000 euroa, kun vuotta aiemmin summa oli 216 000 euroa.

SAK:n puheenjohtajan paikalta tänä vuonna eläköityneen Lauri Lylyn tienestit laskivat viime vuonna. Lylyn ansiotulot olivat 183 000 euroa, mikä on noin 8 000 euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Laskua oli noin neljä prosenttia.

SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi kesäkuussa valittu Jarkko Eloranta tienasi viime vuonna 137 000 euroa. Tulot nousivat parilla tonnilla edellisvuoteen nähden. Eloranta toimi aiemmin Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtajana.

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalosen verotettavat ansiotulot olivat noin 165 000 euroa, jossa kasvua on toissa vuoteen nähden 1,9 prosenttia. Toissa vuonna ansiot olivat 162 000 euroa.

Pääomatuloja mainituista työmarkkinajohtajista oli viime vuonna vain Lylyllä, Palolalla ja Elorannalla. Lylyn pääomatulot olivat noin 4700 euroa, Palolan 4 300 euroa ja Elorannan vajaat 2 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hammashoito rokottaa suomalaisten kukkaroa entistä kovemmin: Yksityisellä hinnat nousseet lyhyessä ajassa kolmanneksella, julkisella vieläkin enemmän

Sadealue tuo huonon ajokelin suureen osaan maata – Lapin lumiahdinko ei hellitä, etelämpänä sataa taas vettä

Helsingin Laakson sairaalan lääkärit pelkäävät potilasturvallisuuden vaarantuvan lääkäripulan vuoksi – myös osastojen sulkeminen vaihtoehtona

Poliisin vasteajat pohjoisessa Keski-Suomessa paranemaan päin – mutta pitkille välimatkoille ei voi mitään

IS: Ulkoministeriön ammattiyhdistyksen johtaja ottaisi henkilöstöasiat pois Haavistolta tutkinnan ajaksi

Puoluesihteerit pohtimaan vaalirahoituslakia – Nykylaissa porsaanreikiä

Eduskunnassa virisi huoli maataloustukien leikkauksesta – "Brysselissä neuvotellaan kohtalonkysymyksistä"

Hovioikeus hyväksyi jyväskyläläisen Olli Santasen potkut Asianajajaliitosta: "Moitittavan menettelyn määrä ja laatu huomioiden ei kohtuutonta"

Summat julki – Suomi hakee EU:lta Turun tunnin junan suunnitteluun reilun 37 miljoonan euron tukea

Pääministeri Marin pitää erillisjärjestelyä maatalousrahoihin mahdollisena EU:n budjettineuvotteluissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.