ESS: Kettuseksi kevätauringossa sai palokunnan paikalle Heinolassa

Palokunta sammutti roihuavan lemmen.

Heinola on monelle keskisuomalaisellekin tuttu paikkakunta Nelostien varrella Päijät-Hämeessä. Perjantaina pelastuslaitos sai siellä varsin epätavallisen hälytyksen, uutisoi maakuntalehti Etelä-Suomen Sanomat.

Hätääntynyt nainen soitti hätänumeroon Työmiehentieltä aamulla kello kahdeksan jälkeen ja kertoi, että kaksi kettua oli jumissa.

Naisen arvion mukaan erikoisesti liikehtivät ketut olisivat jääneet kiinni mahdollisesti johonkin lankaan ja sotkeutuneet toisiinsa.

Palomiesten ehdittyä paikalle selvisi, että ketut olivat parittelemassa kevätauringossa teollisuushallin päädyssä olevalla piha-alueella. Eläinten lemmentuokio keskeytyi palokunnan saapumisen vuoksi, kertoi päivystävä palomestari Petteri Lehtinen pahoitellen.