EU-maat pidättelevät suunnitelmia isosta rajavartiostosta

EU:n yhteisestä rajavartiostosta tulee todennäköisesti tuntuvasti esitettyä pienempi, arvioi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.).

Komission esitys 10  000 henkilön raja- ja merivartiostosta sai EU:n sisäministereiltä perjantaina pyyhkeitä niin kokoluokasta, aikataulusta kuin toimivallastakin. Mykkänen arvioi STT:lle kokouksen jälkeen, että päätöstä tuskin saadaan aikaan enää tämän vuoden puolella komission toiveista huolimatta.

EU-komissio ja EU:n vaihtuva puheenjohtajamaa Itävalta ovat ajaneet rajavartioston muskeleiden kasvattamista. Eurooppaan pyrkivien maahanmuuttajien määrä on pienentynyt huomattavasti kriisivuosista, mutta nyt valmistaudutaan tulevaan.

Rajavartioston perustaminen linkittyy isompaan keskusteluun siitä, miten EU-maat reagoivat, jos yhteen maahan kohdistuu poikkeuksellinen maahanmuuttopaine.

Suomi pitää Mykkäsen mukaan tärkeänä, että maahanmuuttokriisissä yhteinen rajavartiosto toimisi tehokkaasti ja työntekijät auttaisivat tulijoiden rekisteröimisessä.

Rajalle kontrolloituja hakukeskuksia

Poikkeuksellisen suuressa kriisissä EU:n yhteisestä rajavartiostosta olisi Mykkäsen mielestä ratkaisevaa hyötyä, jos ulkorajalle perustettaisiin kontrolloitu hakukeskus. Tulijoiden asiat käsiteltäisiin keskuksissa, ja turvapaikkaan oikeutetut jaettaisiin eteenpäin EU-maihin.

–  Nämä olisivat väliaikaisia operaatioita, kun joku maa joutuu kohtuuttoman paineen alle kuten vuonna 2015, Mykkänen sanoo.

Hän uskoo, että lopullinen rajavartioston koko tulee olemaan selvästi yli 3  000:n, mutta tuntuvasti alle ehdotetun 10  000:n.

Komission esityksessä rajavartijoiden joukko koostuisi jäsenmaiden lähettämistä rajavartijoista sekä yhteisestä 3  000 henkilön pysyvästä joukosta. Mykkäsen mukaan näin suuren pysyvän joukon muodostaminen sai vähemmän tukea.

EU:n ulkorajoille kriisitilanteissa perustettavat hakukeskukset ovat ehkä realistisempi vaihtoehto kuin "maihinnousupisteet" kolmansissa maissa.

Kesällä huippukokouksessa sovittiin, että EU selvittää maihinnousupisteiden perustamista unionin ulkopuolisiin maihin. Neuvottelut kolmansien maiden kanssa ovat Mykkäsen mukaan olleet hyvin vaikeita.