EU päättää ensi viikolla: Muuttuuko lomakuvien jakaminen laittomaksi?

Selfie-kuvien julkaiseminen lomamatkalta tai vaikka kotikaupungin tunnetuimman nähtävyyden edestä voi muuttua laittomaksi, jos Euroopan parlamentin tämänhetkinen tahto toteutuu EU:n uudessa tekijänoikeuslainsäädännössä.

Parlamentin oikeusasioiden valiokunta on valmistellut EU-tasoista tekijänoikeuslainsäädäntöä pohjustavan raportin, jonka yhdestä pykälästä on kasvanut niin sanottua maiseman vapautta koskeva kiista.

Lyhyesti kysymys on siitä, saako esimerkiksi turistin sosiaalisessa mediassa jakamassa kuvassa näkyä taustalla rakennus tai patsas, joka nauttii tekijänoikeuden suojaa.

Kuviin tarvittaisiin etukäteinen lupa

Raportin laatijan alkuperäisessä muotoilussa halutaan varmistaa, että kaikkialla Euroopassa voidaan julkaista julkisia rakennuksia tai teoksia esittäviä kuvia, vaikka ne nauttisivatkin vielä tekijänoikeuden suojaa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa saataisiin siis jakaa kuva, jonka taustalla näkyy tekijänoikeuden suojaa nauttiva rakennus tai patsas.

Valiokunnassa raporttiin haluttiin kuitenkin muutos, jonka mukaan tekijänoikeuden alaisia rakennuksia ja teoksia sisältävien kuvien julkaisemiseen kaupallisessa tarkoituksessa tarvittaisiin aina tekijänoikeuden haltijan etukäteinen lupa.

Jälkimmäistä kantaa vastaava lainsäädäntö on voimassa esimerkiksi Ranskassa, ja aloitteen raportin muuttamisesta on tehnyt ranskalainen europarlamentaarikko.

Kiista taustalla onkin todennäköisesti juuri erilainen tapa hahmottaa käyttäjien, tuottajien ja tekijöiden välisiä oikeuksia, arvelee oikeudellisten asioiden valiokunnan suomalainen varajäsen Heidi Hautala (vihr./Greens-EFA).

– Ranskassa tästä on käyty kipakkaakin keskustelua, ja esimerkiksi kulttuuriministeri on ottanut tähän kantaa.

Hautala kuitenkin ennakoi, että alkuperäisen raportin tekijä yrittää vielä ajaa alkuperäistä kantaa läpi, kun Euroopan parlamentti äänestää raportista 9. heinäkuuta.

Raportit ohjaavassa roolissa

Suomessa tekijänoikeuden suojaa nauttivasta teoksesta saa julkaista kuvan, jos teos ei ole kuvan pääkohde.

Raporteilla on EU-päätöksenteossa ohjaava rooli. Lakiehdotukset antava Euroopan komissio hahmottelee niiden avulla toteuttamisen puitteissa olevat suuntalinjat lainsäädännölle, ennen kuin ehdotukset annetaan parlamentille ja EU:n jäsenmaiden ministereille jatkokäsittelyyn.