EU-vaaliehdokkaat kaipaavat jo lepoa

EU-vaaliehdokkaat jaksoivat paiskia viimeiset vaalityönsä lauantaina. Osa keskisuomalaisista ehdokkaista päätti kampanjansa Jyväskylän Kävelykadulle, jonne oli - koleasta säästä huolimatta - muodostunut vaalikojujen ympärille ihan kunnon yleisötapahtuma.

Paikalla keskustassa olivat ainakin Jarmo Ritanen (vas.), Touko Aalto (vihr.) ja Markku Holmi (kd.). Kukaan ei väsymystään valittanut, mutta heille vaalipäivä on ensimmäinen sunnuntai kuukausiin, jolloin ei tarvitse nousta aamutuimaan kampanjoimaan.

Ritanen odottaa pääsevänsä viettämään taas enemmän aikaa perheensä kanssa - ja lukemaan hyviä kirjoja.

- Kampanjan aikana olen lukenut iltaisin Nikita Hrutsevin muistelmia ja nukahtanut aina muutaman sivun jälkeen. Gunter Grassin Kampelan aion hankkia käsiini heti vaalien jälkeen.

Muun muassa Baltian rataa kampanjassaan ajanut Touko Aalto puolestaan kertoi ehtivänsä lepäämään sitten matkalla yöjunassa Brysseliin.

- Minun väsymykseni tosin on aika pieni murhe ilmasto-, energia- ja talouskriisin rinnalla, hän sanaili.

Monen ehdokkaan asiaa oli Jyväskylässä ajamassa itse pyrkijän sijaan hänen tukiryhmänsä. Esimerkiksi Johanna Manninen (kok.), Kalevi Olin (sd.) ja Jenny Lindborg (sd.) päättivät kampanjansa Kokkolaan, Helsinkiin ja Joensuuhun.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .