EU:lta luvassa uusi esitys turvapaikanhakijakiintiöistä

EU-komissiolta on tiedossa kevään aikana uusi esitys maakohtaisista kiintiöistä, joilla vastuuta turvapaikanhakijoista jaettaisiin tasaisemmin EU-maiden välillä.

Komissiolta odotetaan maaliskuussa esitystä, jolla uudistetaan EU:n turvapaikkapolitiikkaa koskevaa Dublin-asetusta. Nykysääntöjen mukaan turvapaikanhakijat pitäisi rekisteröidä maassa, johon he ensin saapuvat.

Sääntöä pidetään vanhentuneena, koska ulkorajamaat eivät pysty vastaamaan kriisitilanteessa kaikista tulijoista. EU:n maahanmuuttokomissaari Dimitris Avramopoulos sanoo, että uudistukseen täytyy sisältyä ajatus maakohtaisista kiintiöistä.

– Dublin-sääntöjen ei pitäisi olla enää mekanismi, jolla jaetaan vastuuta. (Sen on oltava) solidaarisuusinstrumentti jäsenmaiden välillä, Avramopoulos sanoi EU-parlamentissa torstaina.

Isot ongelmat nykyisten kiintiöiden läpiviennissä vaikeuttavat suunnitelman läpimenoa. Komissio ei ole kertonut, olisivatko uudet kiintiöt vapaaehtoisia vai pakollisia.

Kiintiöiden toimeenpano tökkii pahasti

EU-maat ovat tähän mennessä sopineet siirtävänsä yhteensä 160?000 turvapaikanhakijaa Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenmaihin. Päätös vietiin läpi riitaisassa äänestyksessä, jossa Itä-Euroopan maat jyrättiin. Slovakia ja Unkari ovat vieneet asian oikeuteen.

Turvapaikanhakijoiden siirrot ovat herättäneet vahvaa vastarintaa myös perussuomalaisten joukossa. Suomen hallitus päätyi lopulta äänestämään asiassa tyhjää.

Kiintiöiden toimeenpano on pahasti vastatuulessa. Vasta alle kolmesataa turvapaikanhakijaa on saatu liikkeelle.

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker patisti perjantaina EU-maita toteuttamaan sovitut päätökset.

– Joukko EU-maita on epäonnistunut panemaan toimeen sitä, mikä meidän on tehtävä, Juncker sanoi tiedotustilaisuudessa.

Viimeaikaiset terrori-iskut ja turvapaikanhakijoiden rikosepäilyt ovat lisänneet vastarintaa pakolaiskriisin vastuunjaossa. Vastustus kasvaa etenkin itäisen Keski-Euroopan maissa kuten Slovakiassa, Unkarissa ja Puolassa. Tilanne hankaloittaa entisestään komission valmisteleman uudistuksen läpivientiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Sovatek keskittää päihdetytötä Kyllöön ja laajentaa pisteen aukioloa

Myrkkykaapit, sarjakuvaboikotit, määrärajoitukset – kirjastolaitos oli 1900-luvulla sivistyksen taistelukenttä, jota säädeltiin äärimmäisen tarkasti

EIT: Suomi loukkasi ihmisoikeussopimusta karkottaessaan irakilaismiehen vuonna 2017 – ammuttiin palautuksen jälkeen Irakissa

Nelostie Joutsan ja Kanavuoren välillä on avattu liikenteelle

Onko tässä Touko Aallon ja Bella Forsgrénin seuraaja? Elma Hyöky, 25, keräsi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa äänimäärän, jollaista ei ole nähty 16 vuoteen

Tukevassa humalassa ollut mies ajoi selvää ylinopeutta Äänekoskella keskiviikon ja torstain välisenä yönä

Sydänsairaala tahtoo laajeta Keski-Suomeen – yhteistyöhön kaavailtu eri vaihtoehtoja

Tuoko avarampi magneettikuvauslaite apua ahtaanpaikankammoon? – Jyväskyläläinen lääkärikeskus hankki miljoonainvestoinnilla nykyaikaisen ja ekologisen laitteiston

Syksyn paras ylioppilas kirjoitti 8 laudaturia ja 2 eximiaa Kempeleen lukiossa

Keski-Suomen Valokuituverkoille etsitään nyt ostajaa – kunnat kyyryssä velkataakan alla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.