EU:n tuomioistuin piti Outokummun kartellisakon voimassa

EU:n yleinen tuomioistuin on vahvistanut Outokummulle syksyllä 2004 määrätyn 36 miljoonan euron kartellisakon, Outokumpu kertoo tiedotteessaan. Sakko tuli osallisuudesta kuparisten vesijohtoputkien kartelliin.

Outokumpu valitti päätöksestä, mutta tuomioistuimen keskiviikkona antaman päätöksen mukaan se pysyy ennallaan.

Outokumpu on maksanut sakot vuonna 2009, joten päätöksellä ei ole enää vaikutusta yhtiön tulokseen eikä kassavirtaan. Yhtiö on sittemmin luopunut kupariliiketoiminnoista. Pääosa niistä myytiin jo 2005 ja loput toissa vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.