Eduskunnan lisärakennus evakuoitiin – Syynä näppäilyvirhe

Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentti tyhjennettiin ihmisistä virheellisen kuulutuksen vuoksi. Kömmähdys sattui, kun kuulutusjärjestelmää testattiin.

– Laitetestaaja oli ollut laitteen kimpussa. Hän oli nähtävästi laittanut evakuointikuulutuksen päälle, eikä saanut sitä peruttua, kertoo eduskunnan turvallisuusesimies Lasse Jartti.

Jotkut poliitikot ehtivät kertoa hälytyksestä sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Paavo Arhinmäki (vas.) tviittasi, että tulipalon vuoksi pikkuparlamentissa olevia pyydetään välittömästi poistumaan rauhallisesti ulos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.