Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta vierailulle Saarijärvelle – metsien käytöstä keskustellaan avoimessa seminaarissa

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta järjestää keskiviikkona 26.9. Saarijärvellä Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutissa avoimen metsäseminaarin. Siellä pureudutaan kysymyksiin, riittääkö puu ja vaarantuuko metsien monimuotoisuus.

Tilaisuudessa kuullaan muun muassa tutkijoiden näkemyksiä. Metsähallituksen, Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen ja UPM:n edustajat kertovat, mitä alan toimijat tekevät luonnonhoidon eteen.

Lisäksi Luonnonsuojeluliiton, WWF:n ja MTK:n edustajat esittävät näkemyksiään talousmetsien luonnonhoidon parantamisesta. Yleisökysymyksille on varattu aikaa noin tunti.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan Anne Kalmarin (kesk.) mukaan valiokunta pyrkii vuosittain vierailemaan maakunnissa.

– Kun puhutaan metsien käytöstä ja sen oikeudesta, on tärkeää, että lähdetään keskustelemaan sinne, missä metsiä on. Keski-Suomessa Metsä-Groupin investointi (biotuotetehdas) on jo lisännyt puun käyttöä, joten voidaan keskustella, miten monimuotoisuus on saatu säilymään ja pitääkö vielä tehdä jotakin, Kalmari kertoo.

Kalmarin mielestä on tärkeää saada metsäkeskusteluun monia eri näkökulmia. Hänen mukaansa Saarijärven tilaisuus on tarkoitettu kaikille luonnon hyvinvoinnista ja metsien tulevaisuudesta kiinnostuneille, metsien omistajille ja käyttäjille sekä alan toimijoille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .