Ei hätää, vaikka maapallon magneettikenttä vaihtaisikin suuntaa – se ei olisi ensimmäinen kerta

Magneettinen pohjoisnapa siirtyy Kanadasta Siperiaan päin noin kilometrin viikkovauhdilla. Vauhti on noussut kunnolla vuosisadan alusta.

– Magneettinen napa on aika paikallinen ilmiö. Sen liikettä on hauska seurata, mutta se ei ole kovin tärkeä asia koko maapallon mittakaavassa, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija, tohtori Tiera Laitinen.

Esimerkiksi revontuliin magneettisen navan liikkeet eivät vaikuta. Ne muodostuvat geomagneettisten napojen ympärille. Kun geomagneettiset navat liikkuvat, revontulten esiintymisalue liikkuu niiden mukana.

Geomagneettiset navat ovat liikkuneet parisataa kilometriä sadan vuoden aikana, Laitinen toteaa.

– Mitään havaittavaa muutosta revontulten esiintymisessä ei viimeisenä satana vuotena ole ollut.

Geomagneettisten napojen hidas liike viittaa myös siihen, että Maan magneettikenttä on melko stabiili, vaikka se Euroopan avaruusjärjestön Esan mukaan onkin heikentynyt noin 15 prosenttia 150 vuoden aikana.

Laitisen mukaan magneettikentän heikentyminen saattaa ennakoida sen napaisuuden vaihtoa, mutta varmaa se ei ole.

– Napaisuuden muutos ei olisi ainutkertaista maapallon historiassa, hän toteaa.

– Tiedämme, että maapallon magneettikenttä on vaihtanut suuntaansa useita kertoja, viimeksi noin 700 000 vuotta sitten.

Kyseessä on joka tapauksessa tuhansien vuosien prosessi, joka toteutuessaan ei Laitisen mukaan aiheuttaisi sen suurempia ongelmia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Unkari vahvistaa paimenkirjeiden lähettämisen maan poikkeustilajärjestelyjä kritisoineille – "tämä on hyvä hetki pyytää anteeksi"

Henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi puihin Rautjärvellä, matkustaja kuoli

Lauantaina ei ilmi uusia koronatartuntoja Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä

Idea Jyväsjärven täyttämisestä asunnoille nousi taas esiin – kaupunki ei tyrmää ideaa, vaikka asia ei olekaan nyt ajankohtainen

Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi

Väkivalta työllisti poliisia Keski-Suomessa: Nuorison joukkokokoontumisia ei tullut tietoon

Ohisalo STT:lle: Suomen kuusi suurinta kaupunkia tarvitsevat miljardin euron raideinvestointi- ja tukipaketin – Jyväskylä jäämässä seitsemäksi suurimpana ulkopuolelle

Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen

"Aina kun meillä on ongelmia, me otamme koiria" – suomalaiset innostuivat lemmikeistä, kuten laman kynnyksellä on tapana

Hylätty auto poltettiin Jämsänkoskella

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.