Eduskunnasta tippunut naiskansanedustaja: "Silloin v-tutti!"

Eila Tiainen sanoo suoraan, että silloin vitutti. Hän puhuu eduskuntavaali-illasta. Siitä pettymyksestä, että kansanedustajapaikan uusiminen jäi muutaman kymmenen äänen päähän.

– Ennakkoäänten jälkeen näytti hyvältä. Kun kaupunkikohtaisia ääniä laskettiin, Vasemmistoliiton toimistossa poksauteltiin jo kuohuviinipulloja. Sanoin, että älkää vielä, Saarijärvi on laskematta.

Keskustan 27-vuotias Petri Honkonen Saarijärveltä kaahasi ohi.

Illalla Eila Tiainen ajoi autollaan kotiin Säynätsaloon ja kävi nukkumaan. Hän ei itkenyt kyyneltäkään. Aamulla odotti huoneen tyhjennys Helsingissä.

– En saanut unta. Silloin ajattelin Paavo Väyrysen sanoja. Voiko vitutukseen kuolla? Paavo ei kuollut, en kuole minäkään, päätin, ja nukahdin, hän sanoo nyt vajaa kaksi viikkoa vaaleista.

Pettymys ei ollut vain Eila Tiaisen, vaan koko Vasemmistoliiton. Keski-Suomessa puolueen kannatus putosi reilut 2 prosenttiyksikköä. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ollaan tilanteessa, jossa vasemmistoliitolla tai SKDL:llä ei ole kansanedustajaa maakunnassa.

Tiainen uskoo, että suurin vasemmiston äänisyöppö oli vihreät.

– Meillä oli listalla viisi ehdokasta, jotka saivat yhteensä 900 ääntä. He eivät olleet riittävän tunnettuja.

Eila Tiaisen äänimäärä oli noin 3 500, äänekoskelaisen puoluetoveri Juho Kauton yli tuhat vähemmän. Puolueella ei ollut varaa tukea kampanjoita.

– Minulta meni omat ja varastetut, yli 20 000 euroa. Tästä pitää vielä mennä pankkiin ihmettelemään, miten tästä selviää, hän toteaa.

Kampanja sinällään meni hyvin, gallupitkin povasivat menestystä. Mutta ongelma on syvemmällä. Vasemmiston toiminta on monissa paikoissa hiipunut.

– Keski-Suomen ehdokkailla oli iloinen yhteismeininki ja matkailuauto, jolla soikoiltiin pitkin maakuntaa. Jos kunnassa ei ole mitään vasemmistolaista toimintaa, on ihan paskan hailee minkä kaupan nurkalle menet huutelemaan kahvia ja pullaa ja hyviä ehdokkaita.

 "Viesti oli epäselvä, eikä konkretisoitunut"

Puolueena vasemmistoliitto kosahti vaaleissa epäuskottavuuteen. Puoluejohto ei avannut kunnolla elvyttämisajatustaan, ja puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin puuskahti viimeisessä vaalitentissä vain Oulun sataman syväväylästä.

– Se ei riittänyt avaamaan meidän talouspoliittista ajatusta. Viesti oli epäselvä, eikä konkretisoitunut, Tiainen miettii.

Olisi pitänyt puhua enemmän elvyttämisen myötä syntyvistä työpaikoista infran rakentamiseen tai vaikkapa hoitoalalle. Asioista, jotka tuntuvat ihmisten arjessa.

Puolue tuli myös virittäneeksi kuvan, jossa Nato-vastaisuuden ohella vähäteltiin Venäjän tapahtumia ja uhkaa. Se oli Tiaisen mielestä selvä virhe.

– Jos jyrkästi kieltäytyy Natosta, kieltäytyy näkemästä maailmanpolitiikan muutoksia ja kieltäytyy huolehtimasta uskottavasta puolustuksesta, niin se ei ole uskottavaa, koska ihmiset pelkäävät ihan oikeasti.

Senkin hän henkeen ja vereen kulttuuria puolustavana naisena tunnustaa, että vaaleissa vasemmistoliiton käyttämä kulttuuri-kortti ei kiinnostanut ketään.

"Meidän pitää jalkautua joka kuntaan"

Vasemmistoliiton pelastukseksi Tiaisella ei ole heittää valmista reseptiä. Ainakaan demareiden ja vasemmistoliiton yhdistämisestä ei siihen ole.

– Siitä kuitenkin lohkeisi joku erillinen porukka, jos yhdistyminen tapahtuisi. Minusta niitä sirpaleita on nyt jo ihan tarpeeksi. Se ei ole hyvä idea. Meillä on selkeät ja omat ohjelmat, pitää vain tehdä riuskemmin töitä.

– Meidän pitää jalkautua joka kuntaan ja virittää toimintaa.

Hän haluaa, että sanoman kuulevat nykyajan duunarit eli pätkätyöläiset ja prekariaatti – ihmiset, joiden työsuhteet ovat tilapäisiä tai epätyypillisiä.

Erityisen huolissaan hän on sadoista tuhansista suomalaisista, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella ja perheistä, joissa työttömyys periytyy.

Juuri heikoimmista huolen pitäminen on olennainen osa Tiaisen vasemmistolaisuutta.

Vasemmistolaisuus äidinmaidossa

Kemi-yhtiö teki kommunisteja kolmessa vuorossa, sanottiin. Kemissä syntynyt Eila on imaissut vasemmistolaisuutensa äidinmaidossa.

Ahtaajana työskennellyt Anni-äiti ja konduktöörinä työskennellyt Väinö-isä kasvattivat viisi omaa lasta ja pitkään myös isän aivokasvaimeen sairastuneen armeijakaverin kaksosia. Ovet olivat aina avoinna, ja vieraille katettiin lautanen pöytään. Se oli sitä solidaarisuutta.

Arvot olivat vasemmistolaiset.

– Menin kerran pyhäkouluun, koska siellä oli sellainen kiva tuolileikki, josta sai kiiltokuvan palkinnoksi. Kun olin tulossa kotiin, äiti karjaisi ikkunasta heti sisälle. Sain ympäri korvien.

Omia vanhempia suurempia vasemmistovaikuttajia Eilan elämässä olivat parhaan ystävättären Marjutin vanhemmat.

Marjutin isä kuului kaupunginvaltuustoon ja palokuntaan, joka oli siihen aikaan Kemin punaisin paikka.

Nuorena tyttönä hän kuuli myös usein Paavo Väyrysen Aapeli-sedän, tulipalokommunistin, palopuheita.

Perheensä ensimmäinen ylioppilas

Eila on perheensä ensimmäinen ylioppilas. Kotoa kannustettiin opiskelemaan, mutta ei tyttö lukiossa varsinaisesti loistanut. Hän pääsi kakkosluokalta rimaa hipoen kutosen keskiarvolla. Vitonen luki algebran, geometrian ja ruotsin kohdalla.

– Lukulomalla luin kaiken, mitä olin jättänyt lukematta aiemmin. Kirjoitin ruotsista laudaturin.

– Meillä kannustetettiin, mutta työläiskakaroita jäi paljon matkalle. Hyvä, jos he pääsivät edes keskikoulun läpi.

Hän sai lakin Kemin tyttölyseosta, Tipulasta, joka oli tunnettu oikeistolaisuudesta. Henki oli isänmaallis-kansallinen. Eila oli koulussa kummajainen, suulas räyhänhenki, joka pani opettajat koville.

Tipulassa Eila valittiin teinikunnan puheenjohtajaksi. Vuonna 1963 hän matkusti teinikuntien kokoukseen Lahteen ja lyöttäytyi porukoihin Erkki Tuomiojan ja Ilkka-Christian Björklundin kanssa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .