Eläinlääkäri käy kerran vuodessa tai harvemmin – Koe-eläinlaitosten omavalvonnassa puutteita

Omavalvonta ei toimi kaikissa koe-eläinlaitoksissa niin kuin pitäisi. Puutteita havaitaan melko usein, ja ne liittyvät yleensä raportointiin ja kirjanpitoon. Tyypillistä on esimerkiksi eläinlääkintähuoltosuunnitelman tai lääkityskirjanpidon puuttuminen. Eläintenpidossa ja toimenpiteissä havaitaan puutteita hyvin harvoin.

Omavalvonta ja raportointi lisääntyivät vuonna 2013 voimaan tulleen direktiivin vuoksi. Aiemmin tavoitteena oli, että valvonnasta vastaava eläinlääkäri käy kaikissa laitoksissa kerran vuodessa, mutta nykyisin osassa käydään harvemmin. Viranomaisvalvonnasta vastaavat Etelä- ja Itä-Suomen aluehallintovirastot.

– Laitokset on saatava ymmärtämään, miten tärkeää niiden oma seuranta on. Meillä on ollut liikaa se henki, että puhutaan ja luotetaan, että asiat hoituvat, läänineläinlääkäri Tapani Parviainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta sanoo.

Parviaisen mukaan viranomaisvalvontaa olisi syytä lisätä.

– On paikkoja, joissa käyntimäärä olisi syytä nostaa kahteen tai jopa kolmeen käyntiin vuodessa. Vaikka puutteet eivät olisi vakavia, on vakavaa, jos niitä ei korjata, kun viranomainen on niistä huomauttanut.

Lue lisää Sunnuntaisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.