Eläkeiän nosto raivostuttanut liitot ja kansan

Vanhuuseläkkeen ikärajan nosto näyttää herättävän poikkeuksellisen suurta ärtymystä. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää kertoo, ettei ole saanut mistään muusta asiasta näin paljon viestejä liitoista ja yksittäisiltä ihmisiltä.

Palkansaajakeskusjärjestöt arvioivat tilannetta yhdessä ensi viikolla. Mäenpää kaipaa pikaisesti tietoa siitä, pitääkö hallitus eläkeratkaisusta huolimatta kiinni sosiaalituposta. Siinä sovittiin muun muassa eläkemaksuista.

Ammattiliitoista poikii myös ilmoituksia järjestöllisiin toimiin valmistautumisesta.

Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö on jo laittanut osaltaan nämä toimet valmisteluun. Kyse olisi luultavimmin ulosmarssin tapaisista mielenilmauksista, kuvaa akavalaisen YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder.

Elintarviketyöläisten liitto vaatii, että SAK ryhtyy jäsenliittojensa kanssa toimiin, joilla eläkeiän nosto estetään.

Myös Metalliliitto on ilmoittanut olevansa valmis järjestöllisiin toimiin. Toimihenkilöunioni puolestaan kertoi olevansa valmis puolustaman nykyistä eläkejärjestelmää "kaikin mahdollisin keinoin".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Onnettomuuksia Jämsässä ja Korpilahdella: Auto liukasteli katolleen – kyydissä kaksi lasta

Nopeita liikenneyhteyksiä, digipalveluja, työperäistä maahanmuuttoa ja yritysten tukemista – Näin asiantuntijat pitäisivät maakunnat elinvoimaisina

Miten lisäät hyvinvointiasi? Keski-Suomessa keksittiin kuusi vastausta, joista osa on tuonut jo tulosta

Jyväskyläläinen Saimi Kunnas, 16, on ilmastonuori, joka ei halua syyllistää

Ruokavirasto: Raakasuklaan nimeä ei pidä käyttää suklaata myytäessä

Kainuussa Suomussalmella kahden auton nokkakolari – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut vakavasti

Sievissä raju ulosajo – kortitta ajanut kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja neljä loukkaantui

Lentojen viivästymisvalitukset yhä kärjessä Kuluttajariitalautakunnassa – pysäköintiin liittyvät valitukset kasvussa uusien sovellusten vuoksi

Taksilupien määrä jopa tuplaantunut isoissa kaupungeissa, mutta samalla hinnat nousivat – "Ei ole näkynyt sitä paljon hehkutettua piilokysyntää, mitä ministeriössäkin lupailtiin"

Käytännöt vegaaniruoan tarjoamisesta päiväkodeissa vaihtelevat eri puolilla maata – Helsingin päiväkodeissa saa vegaaniruokaa, Oulussa ei

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.