Ely-keskus pyytää Tukesin kantaa Talvivaaran tehtaasta

Talvivaaran metallitehdas pysyy edelleen kiinni. Kainuun ely-keskus pyytää Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kantaa tehtaan avaamiseen. Se haluaa Tukesilta lausunnon kaivosyhtiön selvityksiin tehtaan käynnistyksen edellytyksistä ja riskien minimoimisesta vesien hallinnassa.

Talvivaaran kaivostoiminnan valvonta on ollut Kainuun ely-keskuksessa päätoimisesti vain yhden ihmisen vastuulla. Asia nousi tänään esille MTV3:n kerrottua siitä.

Kainuun ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikön Unto Ritvasen mukaan yksi ihminen on vastannut kaivoksen valvonnasta. Lisäksi 6-7 asiantuntijaa on hoitanut kaivoksen asioita muiden töidensä ohessa.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat lupasivat tänään lisää resursseja kaivostoiminnan valvontaan. Yksityiskohdat jäivät vielä auki.

Onnettomuustutkintakeskus on käynnistänyt alustavan tutkinnan Talvivaaran ympäristövahingosta. Keskuksen johtajan mukaan tarkoituksena on selvittää tapahtumien kulku, vahingon syyt ja seuraukset sekä viranomaisten toiminta.

Helsingissä osoitettiin tänään mieltä Talvivaaran kaivoksen alasajon puolesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ympäristökeskus: Talvivaarasta luontoon päässeitä myrkkyjä ei saada täysin poistettua