Empimättä kohti uutta museokeskusta

Keski-Suomen museota peruskorjataan paraikaa. Osin huputetussa rakennuksessa tehdään tällä hetkellä muun muassa maantuentatöitä sekä lattiapurkuja. Rakennuksen lattia- ja seinärakenteet vaativat ennakoitua enemmän työtä, siksi aikataulu ja budjetti venyvät arvioidusta.

Hankkeelle on varattu rahoitusta 7,7 miljoonaa euroa vuosille 2016–2018. Kustannusten täsmennyttyä lisärahan tarve vuodelle 2019 on noin miljoona euroa.

Peruskorjaus käynnistyi vuoden 2017 alussa, ja valmista pitäisi olla keväällä 2019.

Yhtä tärkeää kuin Keski-Suomen museon mittavan remontin valmistuminen, on suunnitellun museoita yhdistävän nivelosan toteutuminen ja Alvar Aalto -museon peruskorjaus. Aikataulussa on pysyttävä keskeytyksittä merkittävän uuden kokonaisuuden, Ruusupuiston museokeskuksen, syntymiseksi.

 

Ruusupuiston museokeskus on kolmen komponentin – kahden Alvar Aallon suunnitelman museon ja Aallon hengessä tehdyn väliosan – muodostama, ”yhden katon” alle rakentuva keskittymä.

Ruusupuisto tietää hyvää sekä museokävijöille että Jyväskylän kaupungille.

Kävijä saa astua sisään museokeskukseen, joka on enemmän kuin perinteinen museo. Hän voi viettää aikaa viihtyisien maksuttomien tilojen sohvilla, lueskella, käyttää kahvila - ja lounaspalveluja ja ostaa pääsylippunsa näyttelyihin yhdeltä tiskiltä.

Jyväskylälle Ruusupuisto merkitsee Aalto-brändiä vahvistavaa keskusta, joka edustaa niin vanhaa kuin uutta Aalto-henkeä.

Aallon muotokieli sitoo keskittymän yhteen, tulevaisuuteen päin virrataan museoiden välittämällä, moninaisella kulttuuriympäristö- ja Aalto-tietoudella. Näyttelytoiminta varmasti virkistyy peruskorjausten ja tilauudistusten myötä. Esimerkiksi Aalto-museon vaihtuvien näyttelyjen tilan kasvaessa maailmalta on helpompi tuoda kiinnostavia arkkitehtuurin ja muotoilun näyttelyitä Jyväskylään.

Kaupungin kulttuurisuunnitelmassa mainitut sanat ”rohkeus, hyvinvointi ja yhteistyö” istuvat hyvin Ruusupuiston museokeskukseen, jos saamme toimijoiden yhdessä suunnittelemia, elämyksellisiä näyttelyitä ja muuta toimintaa, joka ujuttaa kulttuuria ihmisten arkeen hyvinvointia lisäävänä tekijänä.

Voi olettaa uuden museokeskuksen kasvattavan museoiden kävijämääriä selvästi.

 

On tärkeää, että asiat etenevät, painottavat molempien museoiden johtajat, Heli-Maija Voutilainen (K-S museo, museotoimenjohtaja) ja Tommi Lindh (Aalto-museo). Museot tarvitsevat peruskorjauksensa, ja museot tarvitsevat nivel­osan. Museoiden toiminnan kannalta – muun muassa esteettömyys ja hissi – yhdysosan rakentaminen on pakko ja järkevää tehdä.

Museot toivoivat alun perin nivel­osan rakentamista Keski-Suomen museon peruskorjauksen yhteydessä, mutta vuoden 2018 talousarviokäsittelyssä uudisosa siirrettiin Aalto-museon peruskorjaushankkeen kylkeen.

Jyväskylän kaupunki omistaa Aalto-museon rakennuksen, jossa museota pitävä Aalto-säätiö on vuokralaisena. Nivelosan ja Aalto-museon peruskorjauksen hankesuunnitelman aiesopimus kaupungin ja museon kesken tulisi tehdä vuoden 2018 loppuun mennessä.

Ennen kuin ensimmäistäkään suunnitelmaa tehdään, haluaa kaupungin tilapalvelu tarkistaa kaupungin ja Aalto-museon keskinäisen hyvän tahdon säilymisen jatkossakin: että tukea ja maksukykyä löytyy, kun vuokrataso nousee. 

Aiesopimuksen rinnalla tällä hetkellä päivitetään myös kaupungin ja Aalto-säätiön välistä sopimusta, joka takaa museotoiminnan ja henkilöstön säilymisen kaupungissa.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki Keski-Suomen museon peruskorjausta viime vuonna kahdella miljoonalla eurolla. Puoli miljoonaa oli tarjolla nivelosalle tälle vuodelle, mutta Jyväskylä ei hakenut lisärahaa. Suunnitelmat muuttuivat, ja kaupunki hakenee jatkossa valtiolta avustusta nivelosaan ja Aalto-museoon. Arkkitehti Aalto on onneksi merkittävä nimi, kun avustuksista päätetään.

Kaupungilla on ollut Ruusupuiston museokeskuksen muodostamiseen vahva tahto, toivotaan sen pysyvän ja kantavan finaaliin saakka. Jos kaikki menisi kuin Strömsössä, uusi museokeskus olisi kaikkinensa valmis 2022.

 

Artikkeli on julkaistu Keskisuomalaisessa maaliskuussa 2018.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .