Ennätysyleisö evakuoitiin kesken Nightwish-keikan

Nightwish-yhtyeen kauan odotettu ja loppuunmyyty konsertti Jyväskylässä sai dramaattisen käänteen perjantai-iltana, kun Paviljongisssa syttyi tulipalo. Lähes 6 500 henkeä jouduttiin ohjaamaan ulos Paviljongista kesken keikan. Viereisen hallin palo saatiin kuitenkin nopeasti hallintaan, ja konsertti saattoi jatkua reilun puolen tunnin tauon jälkeen. Kyse oli kaikkien aikojen suurimmasta rock-konsertista Paviljongissa.

Esiintymishalli jouduttiin tyhjentämään Nightwishin ehdittyä soittaa vain kolme kappaletta, kun halliin alkoi muodostua runsaasti savua. Bändi poistui lavalta, ja tämän jälkeen yleisölle ilmoitettiin, että rakennuksesta on poistuttava.

Hälytys palosta tuli hieman iltayhdeksän jälkeen. Päivystävän palomestarin mukaan palo sai alkunsa Paviljongin D-siivestä, jossa ilmeisesti rakennustyömaan halogeenivalaisin sytytti kattorakenteet. Paikalle tuli useita poliisin ja palokunnan yksiköitä.

”Ei menty paniikkiin”

Paviljongin eteen kertyi nopeasti valtava ihmismassa, ja epätietoisuus vallitsi siitä, pääsisikö konsertti vielä jatkumaan vai ei.

Jyväskyläläinen Antti Hyvönen kertoi havainneensa jo ensimmäisten kappaleiden aikana, että savua oli epätavallisen paljon.

– Paikka oli täynnä savua. Kolmen biisin jälkeen valot sytytettiin palamaan ja järjestäjä tuli kertomaan, että kaikkien on palokunnan määräyksen vuoksi poistuttava salista, Hyvönen kertoi.

Matti Halttusen mukaan Nightwishin kappaleiden aikana lennätettiin runsaasti raketteja hallin kattoon ja meininki oli mahtava. Mitään paniikkia ei hänen mukaansa syntynyt tulipalouhasta huolimatta.

– Lähinnä tuli mieleen, että pitää päästä äkkiä narikkaan, ennen kuin syntyy hirveät jonot. Keikalle ostettiin liput jo heinäkuussa, onhan tämä melkoista, että tällaista tapahtuu, hän kommentoi.

Sanna Kuitunen kertoi, että sali oli täynnä pistävää savua, kun poistumiskehotus annettiin.

– Osa lähti paitasillaan ulos, mutta osa jäi naulakoille kaikessa rauhassa.

Kännykkäverkko ruuhkautui, kun tuhannet konsertin kävijät yrittivät kertoa, mitä paikalla tapahtui.

Sammutusmiesten keikkailta keskeytyi

Myös neljän jämsänkoskelaisen vapaapalokuntalaisen vapaailta Jyväskylässä keskeytyi, kuinkas muutenkaan, palohälytykseen.

– Noin kello 21.40 kaikkia käskettiin poistumaan rakennuksesta. Kuulutus annettiin kolme tai neljä kertaa. Paniikkia ei syntynyt, vaan väki virtasi rauhallisesti ulos, Tero Kotiaho kertasi tapahtumia.

Sammutusmiehet eivät havainneet paikalla tulta, eivätkä savua.

– Emme ehtineet vielä ulos, kun kello 22 tuli kuulutus, että keikka jatkuu. Nightwish jatkoi soittoa hetki sitten, Kotiaho kertoi.

Vaikka keikka jatkui normaalisti, kuulijoilla säilyi vielä epätietoisuus siitä, mitä on tapahtunut tai missä todella palaa.

Nightwishin basisti Marco Hietala kertoi, että palo olikin viereisellä rakennustyömaalla.

– Oletteko vielä liekeissä, Hietala veisteli.

Hän sai vastaukseksi hillittömän huutoryöpyn.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.