Ennakkoilmoituksen vaalirahoistaan jätti 72 ehdokasta

Kaikkiaan 72 eurovaaliehdokasta jätti vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen kampanjarahoituksestaan ja -kuluistaan. Ehdokkaita vaaleissa on yhteensä 241.

Ennakkoilmoituksen jättöaika Valtiontalouden tarkastusvirastoon päättyi perjantaina. Ahkerimpia ennakkoilmoituksen tekijöitä olivat vihreät, joiden ehdokkaista yhtä vaille kaikki tekivät ilmoituksen.

Kokoomuksesta vain neljä ehdokasta ja keskustastakin vain kahdeksan ehdokasta teki ennakkoilmoituksen. SDP:n ehdokkaista ilmoituksen jätti puolet eli 10, vasemmistoliiton ehdokkaista yli puolet eli 13. RKP:stä ilmoituksen jättäneitä oli yhdeksän.

Perussuomalaisten kymmenestä ehdokkaasta ennakkoilmoituksen teki vain kaksi ja kristillisdemokraattien niin ikään kymmenestä ehdokkaasta viisi eli tasan puolet. Myös parin pienpuolueen ehdokkaat jättivät ilmoituksia.

Eniten rahaa on ennakkoilmoituksen jättäneistä käyttänyt kokoomuksen Ukko Metsola, joka ilmoittaa kuluikseen 111 756 euroa. Lähes samaan yltää vasemmistoliiton Kyösti Suokas, joka on käyttänyt ilmoituksensa mukaan 108 368 euroa. Keskustan ykkönen on Hannu Takkula, jonka kulut yltävät 98 000 euroon.

SDP:ssä Petra Paasilinna, Liisa Jaakonsaari ja Reijo Paananen ilmoittavat käyttäneensä kampanjointiin noin 60 000 euroa kukin. Vihreissä on kampanjoitu enimmillään noin 25 000 eurolla.

Ilmoitetut luvut eivät ole kuitenkaan kaikilta osin vertailukelpoisia muun muassa siksi, että ilmoituksia on jätetty eri aikoihin. Joidenkin ehdokkaiden ilmoittamat luvut ovat siten paremmin ajan tasalla kuin toisten.

Vaalirahoituslain mukaan europarlamenttiin valittujen on selvitettävä vaalikampanjansa rahoitus viimeistään kaksi kuukautta vaalituloksen vahvistamisen jälkeen. Laki tarjoaa ehdokkaille mahdollisuuden vapaaehtoiseen selvitykseen myös ennen varsinaista äänestyspäivää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.