Ensimmäiset ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet poliisit antavat valansa

Poliisikoulutuksen tutkintorakenne uudistui vuonna 2014.

Poliisien valatilaisuuteen osallistuu tänään ensi kertaa poliiseja, jotka ovat suorittaneet poliisin ammattikorkeakoulututkinnon. Yhteensä Poliisiammattikorkeakouluun Tampereelle kokoontuu noin 140 poliisia antamaan poliisin eettisen valan.

Poliisikoulutuksen tutkintorakenne uudistui vuonna 2014, ja peruskoulutus muuttui ammattikorkeakoulutasoiseksi.

Pääosa valan antavista poliiseista on valmistunut tänä vuonna.

Valan ottaa vastaan poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Tilaisuuteen osallistuu myös sisäministeri Paula Risikko (kok.).