Ensin tehdään koulu ja sitten kylä ihan viereen – Toivakassa tehdään nopeita päätöksiä eikä kangistuta kaavoihin

Kun monessa kunnassa mietitään, pitäisikö kyläkoulu purkaa, tehdään Toivakassa ihan jotain muuta. Kankaisten vanha kyläkoulu kyllä puretaan ensi kesänä, mutta jo tämän vuoden marraskuussa koulua käydään samalle tontille valmistuvassa vuokrakoulussa.

Ja kun Kankaisten kylä on rakennettu melkoisen hajalleen, pohdiskeltiin Toivakassa, että pitäähän kyläkoulun vieressä olla vähän taajempaan rakennettu kyläkin. Niinpä koulun välittömään läheisyyteen raivataan nyt maata 12:lle noin hehtaarin kokoiselle omakotitontille.

– Jos itsellä olisi vielä alakouluikäisiä lapsia, niin tännehän se talo pitäisi rakentaa, sanoi Toivakan tekninen johtaja Jukka Paalanen.

– Alueelle tehdään myös uusi hiihtolatu, ja koulun vieressä olevaan jääkiekkokaukaloon saadaan uudet valot.

Paalasen mukaan Kankaisten kaukalo on legendaarinen.

– Siellä on aina hyvät jäät ja hyvät pelit.

Viralliselta nimeltään Kankainen-Ruuhimäki-alueen päiväkoti-koulu -hankkeella on lyhyt mutta mielenkiintoinen historia. Alun perin tarkoituksena oli remontoida 82-vuotias kyläkoulu Kankaisten ja Ruuhimäen kylien yhteiseksi päiväkodiksi ja rakentaa viereen uusi koulu.

Maaliskuussa valmistunut kuntokartoitus kertoi kuitenkin, että vanhan koulun korjausaste olisi lähellä 100 prosenttia, joten sitä ei kannattaisi enää remontoida.

Päättäjät ja viranhaltijat sopivat nopeasti, että vanha koulu puretaan ja samalle tontille pystytetään Parmacon rakentama koulu-päiväkoti, joka tuodaan paikalle moduuleina.

Pystyttäminen sujuu muutamassa päivässä, ja Kankaisilla viimeistelytyöt tehdään noin kuukaudessa. Käyttövalmiina koulun pitäisi olla marraskuun alussa.

Kunnan vastuulla on perustusten tekeminen ja rakennusten kalustaminen. Valtuusto on myöntänyt perustöihin 250 000 euroa, ja kalustamiseen on anottu 110 000 euron lisämäärärahaa.

Päiväkoti-koulun valmistumisen jälkeen kunta maksaa siitä vuokraa.

– Alustavasti vuokraamme sen kymmeneksi vuodeksi, mutta jos oppilaita riittää, niin mikään ei estä sopimuksen jatkamista, Paalanen sanoi.

Tällä hetkellä kokonaisuus on mitoitettu yli 50 oppilaalle ja noin 30 päiväkotilapselle.

– Tarpeen tullen laajentaminen on onnistuu helposti, koska lisäpalat saadaan liitettyä nopeasti vanhaan kokonaisuuteen.

– Onhan tämä kaikkiaan hämmästyttävä konsepti. Käynti tehtaalla avasi minunkin silmäni lopullisesti: ei tämä ole mikään parakki, vaan ihan oikea talo.

Kankaisten koulun apulaisjohtaja Taina Hoskari pääsi käymään uudessa rakennuksessa ensimmäisen kerran viime torstaina.

– Oppilaat ovat seuranneet herkeämättä, kun uuden talon palasia on ”lennätetty” tänne, Hoskari kertoi.

Rakennustyöt ovat pienentäneet koulun välitunti- ja liikunta-alueita, mutta maalaiskoulussa eivät moiset ongelmat haittaa.

– Välituntisin ollaan leikitty metsässä, ja kun rekat ovat tuoneet uusia palasia, on rakentamista seurattu aidatusta karsinasta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .