Entinen lestitehdas paloi poroksi Sastamalassa

Entisessä teollisuushallissa syttynyt tulipalo on saatu taltutettua Sastamalassa. Alueella tehdään jälkiraivaustöitä.

Entisen lestitehtaan maanpäälliset rakenteet ovat pelastusviranomaisten mukaan täysin tuhoutuneet. Käyttämättömänä jo vuosia olleessa rakennuksessa ei oletettavasti ollut palon syttymishetkellä ihmisiä.

Hörssintiellä sijaitseva, noin 500 neliömetrin kokoinen rakennus oli ilmiliekeissä, kun sammuttajat saapuivat paikalle. Palosta saatiin tieto hieman ennen keskiyötä.

Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Ainakaan kaikkia al-Holin naisia ei voitaisi syyttää Isisin riveihin matkustamisesta – laki terrorismin edistämisestä on sen sijaan tullut voimaan jo aiemmin ja siitä voidaan tuomita jopa kahdeksan vuotta

Perussuomalaisista erotettu Jyväskylän paikallisyhdistys mainosti tilaisuutta Kauppakadulla – Puoluesihteeri Grönroos ärähti: "Vanha yhdistys ei edusta puoluetta"

MTV: Hallitus linjaa maanantaina suhtautumisesta al-Holin suomalaisiin

Poliisiylijohtajan kommentit al-Holin suomalaisten kotiutussuunnitelmista hämmensivät – Ministerit vaitonaisia

Huomasitko, että Harjun vesitornin kellot seisahtuivat torstaina Jyväskylässä – miten käy legendaarisen iltasoiton?

Teollisuusliitto ei tehnyt päätöksiä uusista lakoista, odottaa ensi viikon sovitteluja

Uudenmaan prikaatissa toistakymmentä varusmiestä on sairastunut hinkuyskään

Teemasuomalaisen blini- ja lihankorvikejutuille palkinnot eurooppalaisessa ulkoasukilpailussa

Poliisi tutkii laajaa järjestäytyneen rikollisuuden kokonaisuutta Kaakkois-Suomessa

Petäjäveden vedenkäytön säännöstelyä on jatkettava edelleen – ruoka- ja juomaveden jakelu toimii kunnan varikolla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.