Entisen Porin Oluttehtaan palo keräsi paljon yleisöä

Entisessä panimossa Porissa syttyi kattopalo eilen illalla. Palomestari Ilkka Kosken mukaan ihmisiä ei ollut vaarassa. Porin Oluttehtaan vanhaa rakennusta on purettu viime ajat, joten suuria aineellisia menetyksiä ei myöskään aiheutunut.

Sammutus oli palomestarin mukaan hankalaa, koska betonialueiden keskelle rakennettua kattilahuonetta ei voitu sammuttaa sisäkautta.

Palosta levisi savua kaupungin keskustaan. Koski kertoi palon houkuttaneen paikalle kymmeniä silmäpareja. Poliisi tuli paikalle rajoittamaan kulkua ja ohjaamaan lähialueen liikennettä.

Tulipalon epäillään saaneen alkunsa purkutöihin liittyen. Palon huomasi tehtaalle kymmenen aikaan illalla osunut vartija.

Palo saatiin taltutettua yön aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.