Eppu Normaalin Mikko "Pantse" Syrjä kiistää ex-puolisonsa pahoinpitelyn –  syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta

Syyttäjä vaatii Eppu Normaalin kitaristi Mikko "Pantse" Syrjälle ehdollista vankeusrangaistusta ex-puolisonsa toistuvasta pahoinpitelystä. Häntä syytetään kolmesta perusmuotoisesta pahoinpitelystä Ylöjärvellä Pirkanmaalla vuosina 2014 ja 2016.

Syyttäjä esittää oikeudessa todisteena muun muassa lääkärinlausuntoja ex-puolison saamista vammoista ja tämän soittamia hätäkeskuspuheluita. Haastehakemuksesta ilmenee, ettei Syrjä ole myöntänyt pahoinpitelyitä, mutta on myöntänyt muun muassa pariskunnan riidan.

Syrjä tunnetaan muun muassa useita kulta-, platina- ja tuplaplatinalevyjä myyneen yhtyeen kitaristina, säveltäjänä ja tuottajana. Vuonna 1976 perustetun Eppu Normaalin vuonna 1996 ilmestynyt levy Repullinen hittejä on kaikkien aikojen toiseksi myydyin kotimainen albumi, ja bändin 15 studioalbumista jokainen on myynyt vähintään kultaa.

Korjattu aiempaa uutista 20.9. klo 12.23: Jutussa mainittiin virheellinen kaikkien aikojen toiseksi myydyimmän albumin nimi. Levyn oikea nimi on Repullinen hittejä, ei Eppu Normaali.