Koskettava tarina: "Oman tyttären kuolema kulkee mukana ikuisesti"

Äitienpäivä lähestyy, ja lehtiin ilmestyy tyypillisiä äitienpäivämainoksia. Nukketeatteritaiteilija Päivi Karttunen-Vesterinen, 46, ihmettelee, miksi äitejä pitäisi muistaa ostamalla näille kaikenlaista tavaraa.

Vesankalaisen oma äitienpäivä on toisenlainen. Päivin ja hänen miehensä ainoa lapsi, tytär, syntyi kuolleena.

Oli jouluaatto 1999.

 

Kohtukuolemaa kantaa mukanaan aina, mutta pitkän toipumisen jälkeen Päivi on löytänyt taas valoa elämäänsä.

–Enää en suostu suremaan, vaan iloitsen siitä, mitä minulla on. Vuosia olin katkera, enkä pitkään aikaan edes huomannut sitä. Olin täynnä vihaa. Jossakin vaiheessa heräsin siihen, että en minä ennen ollut näin negatiivinen.

–Nykyisin osaan taas iloita pienistä asioista. Siitä tiedän selvinneeni.

 

Kuolinsyy jäi arvoitukseksi. Yksi vaihtoehto oli se, että laskettu aika oli arvioitu väärin. Vauva ja äiti olivat terveitä.

Aluksi Päivi syytti tyttärensä menehtymisestä itseään.

–Koin olevani murhaaja, joka joutuu kohta vankilaan. Kauppaan uskalsin mennä ensimmäisen kerran kahden kuukauden kuluttua. Luulin, että otsassani on leima.

Syyllisyys alkoi haihtua terapiassa. Masennuslääkkeet pysäyttivät jatkuvan itkemisen.

 

Päivi Karttunen-Vesterinen ja hänen miehensä kokivat jääneensä surussa yksin. Tragedian kohtaaminen oli monille läheisille niin vaikeaa, että yhteydenpito jäi. Vastaavasti tärkeimpien ihmissuhteiden arvo kirkastui.

–Parasta olivat puhelut, joissa ystävä sanoi, ettei löydä sanoja, mutta halusi silti soittaa. Vastasin, että en minäkään löydä, ja sitten me vain itkimme yhdessä.

Parisuhde oli Päiville kaiken aikaa voimavara.

–Suru oli meille yhteinen, emmekä syyttäneet lapsemme kuolemasta toisiamme.

 

Nukketeatteri Nakero sai alkunsa Päivin sairausloman aikana. Hän ompeli ja valmisti ensimmäiset nukkensa ja kirjoitti niiden suuhun tarinoita.

Jälkeenpäin Päivistä on tuntunut, että nukketeatteriin uppoutuminen oli pakoa surusta. Lopulta siitä tuli entiselle kaupunginteatterin tarpeistonvalmistajalle uusi ammatti.

–Ensimmäisissä esityksissä jännitin, miten osaan suhtautua lapsiin. Mutta olen pelkästään nauttinut heidän ilmeistään ja naurustaan.

– Parasta on aina se, kun lapset tulevat esityksen jälkeen juttelemaan. Siinä hetkessä en koskaan ajattele omaa menetystäni.

Tarinansa Päivi kertoi Kaupunkilaisen pyynnöstä auttaakseen muita vastaavassa tilanteessa olleita perheitä.

–Aluksi pelkäsin tulevani hulluksi, ja niin pelkäävät muutkin. Kun pääsin pahimman yli, tajusin, että saman kokenut ystäväni olikin oikeassa: elämään oli tullut lisää sävyjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.