Eroa pohtiville vanhemmille nettikeskusteluryhmä

Ensi- ja turvakotien liiton Neuvokeskus avaa internet-ryhmäkeskustelun erotilanteessa oleville vanhemmille. Apua eroon -nettiryhmässä on mukana myös vapaaehtoisia vanhempia, jotka ovat itse selvinneet erosta.

Liitossa toivotaan, että verkossa tarjottava apu tavoittaa nekin, joiden on vaikea osallistua kasvokkain tapahtuvaan keskusteluun. Verkossa voi olla myös helpompi tuoda esiin tunteita ja kysymyksiä.

Nettiryhmä järjestetään torstaina 26.11. ja tiistaina 8.12. kello 17.30–19. Mukaan pääsee osoitteessa www.turvakoti.net. Keskusteluun osallistutaan nimimerkillä.

Vanhempien ero koskettaa vuosittain noin 40 000 lasta ja nuorta. Viime vuonna eronneita pareja oli noin 13 700.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Yön uutiskooste: HS:n gallupin mukaan suomalaiset ennätystyytyväisiä hallitukseen, hyttyskesä alkaa pohjoisessa rytinällä

Raskaan sarjan käsidesin juojista työssäkäyviin jyväskyläläisiin perheenisiin ja -äiteihin: Kyllönmäen selviämisasemalla satoja asiakkaita ja yli tuhat käyntiä ensimmäisenä vuonna

MT: Matti Vanhanen ei halua keskustan puheenjohtajaksi – "Sanon, etten pyri enää mihinkään"

Miten käy vaatimuksille avohakkuiden kiellosta? Anne Kalmari kriittisenä kansalaisaloitteelle: "Luonnon kannalta se olisi negatiivinen asia"

HS-gallup: Tyytyväisyys hallituksen toimintaan on koronapandemian keskellä ennätyskorkealla

Kesäkuun hellejakso sai hyttyset kuoriutumaan rytinällä – etenkin pohjoisessa inisee tulevina viikkoina

Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta – elatussopimusten määräaikaisia muutoksia on tehty paljon koronatilanteen vuoksi

Porrastasanteelta vedetty sähköjohto paljasti kannabisviljelmän Espoossa – poliisi käytti etälamautinta pesäpallomailalla uhkailleeseen mieheen

Näillä numeroilla rysähti Loton päävoitto – Kaikki isot voitot samaan kaupunkiin

Puu kaatui Mersun päälle Jyväskylän Tuohimutkassa – katso kuva

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.