Esikoistaan odottava Jenni Haukio seurasi virkaanastujaisia lehteriltä

Laskettu aika on tässä kuussa.

Presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa, viimeisillään raskaana oleva Jenni Haukio tervehtivät kansaa Presidentinlinnan parvekkeelta torstaina päivällä.

Haukio osallistui myös Niinistön virkaanastujaisiin eduskunnassa. Haukio seurasi tilaisuutta tummassa asussa istuntosalin lehteriltä. Haukiolla oli myös hopeanhohtoinen kaulakoru ja tumma laukku.

Etukäteen oli kerrottu, että esikoistaan odottava Haukio osallistuu vointinsa mukaan virkaanastujaisiin. Esimerkiksi viime sunnuntaina hän ei ollut paikalla Niinistön vaalivalvojaisissa. Haukio oli kuitenkin vaali-iltana hengessä mukana ja seurasi tapahtumia kotikatsomosta.

Niinistön ja Haukion odotetusta perheenlisäyksestä kerrottiin viime lokakuussa. Laskettu aika on tässä kuussa.