Espoossa 12-vuotiaan kuristamisesta epäilty vangittiin

Miehen epäillään kuristaneen tyttöä kuun alkupuolella.

Espoon käräjäoikeus on vanginnut miehen, jonka epäillään kuristaneen 12-vuotiasta tyttöä Suurpellossa. Mies vangittiin tiistaina, poliisi kertoo.

Miehen epäillään kuristaneen tyttöä kuun alkupuolella. Sitä ennen hän oli poliisin epäilyjen mukaan vienyt koulumatkalla olleilta lapsilta reppuja ja ottanut niistä puhelimia. Lisäksi mies oli heitellyt muutamien koululaisten reppuja puroon.

Poliisi kertoi aiemmin, että tytölle tuli kuristamisesta vammoja mutta ei täsmentänyt, millaisia. Poliisi otti 57-vuotiaan espoolaismiehen kiinni juuri, kun tämä oli tytön kimpussa. Poliisi oli saanut ilmoituksen miehestä, joka uhkailee ohikulkijoita Espoon Suurpellossa.

Kuristamisepäilyä on tutkittu tapon yrityksenä.

Epäillyllä ei poliisin kertoman mukaan ole merkittävää rikoshistoriaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.