Euro heikentyi Kreikka-paketista huolimatta

Euro heikkeni maanantaina, kun Kreikan paisunut pelastuspaketti ei riittänyt vakuuttamaan markkinoita. Yhteisvaluutan kurssi liikkui alimmillaan 1,32 dollarissa.

Sijoittajia epäilytti Kreikan kyky panna toimeen raju säästöohjelma, joka on 110 miljardin euron paketin ehtona. Kreikan täytyy muun muassa leikata julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja ja eläkkeitä sekä kiristää veroja.

Epävarmuutta aiheutti myös se, että apupaketti saattaa kohdata vastarintaa euromaiden parlamenteissa. Kreikan avustaminen on herättänyt vastustusta erityisesti Saksassa, jonka osuus paketista on yli 20 miljardia euroa.

Kreikan pitää saada ensimmäiset lainaerät ennen kuluvan kuun 19. päivää, jolloin maan lainoja erääntyy maksettavaksi.

Sijoittajat pitävät myös mahdollisena, että Kreikan ongelmat tarttuvat Portugaliin tai Espanjaan. Ekonomistit laskevat, että apua tarvitaan peräti 500 miljardia euroa, jos kriisi leviää muihin EU:n heikkoihin talouksiin.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.