F-35-hävittäjän tuotanto kiihtyy ja hinta laskee, vakuuttaa USA:n asevoimat

Kehitystyössä mukana ollut Norja saa ensimmäisen uudet koneensa loppuvuodesta.

Käsistä karkaavien kustannusten ja teknisten vastoinkäymisten leimaama F-35-hävittäjä alkaa vähitellen lunastaa lupauksiaan. Yhdysvaltain JSF-hävittäjäprojektin johto ja konetta valmistava Lockheed Martin lupaavat, että tuotantomäärien kasvaessa myös koneiden yksikköhinta laskee – sopivasti Suomen hävittäjähankinnan aikoihin.

Huonon maineen vastapainoksi F-35:n osakkeita Suomen Hornetien seuraajaksi nostaa väkisinkin se, että koneesta on tulossa Yhdysvaltain ilmavoimien selkäranka ja se aiotaan ottaa käyttöön myös laivastossa sekä merijalkaväessä. Tuotantolinjat pysyvät siis auki hyvin pitkälle tulevaisuuteen eikä huolto- ja käyttötuen saamisessa pitäisi olla ongelmia.

Kauppoja ulkomaille

Yhdysvaltain lisäksi koneita on toimitettu jo kahdeksalle muulle valtiolle ja kauppoja on sovittu vielä useamman kanssa.

– Tämä on ihan eri ohjelma nyt kuin muutama vuosi sitten, sanoi hävittäjäohjelmaa johtava kenraaliluutnantti Chris Bogdan tavatessaan suomalaistoimittajia Washingtonissa viime viikolla.

Hän myöntää parannettavaa yhä löytyvän muun muassa tietokoneohjelmistoista. F-35:n käyttökustannukset ovat myös toistaiseksi korkeammat kuin edellisen sukupolven hävittäjillä, mutta ero pyritään kuromaan umpeen.

Bogdanin mukaan 2020-luvun puoliväliin mennessä nykyiset ongelmat ovat jo takana ja koneen hinta alimmillaan.

– Alle 80 miljoonaa dollaria (75 miljoonaa euroa), sen tarkemmin en voi sanoa. Riippuu paljon siitä, kuka ostaa koneita ja kuinka monta, Bogdan sanoo.

Vaikea havaita

Lockheed Martin on lanseerannut F-35:n ainoaksi "viidennen sukupolven hävittäjäksi". Häivekoneen muotoilu ja materiaalit vaikeuttavat sen havaitsemista tutkassa, minkä lisäksi valmistaja kehuu koneen kykyä häiritä vastustajaa elektronisesti ja havaita uhat aikaisessa vaiheessa.

– Vastustaja havaitsee F-35:n taistelualueella ensimmäisen kerran vasta sitten kun jotain hyvin tärkeää räjähtää ilmaan, kuvaa kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Steve Over Lockheed Martinilta.

F-35:n havaitseminen tutkassa tosin helpottuu huomattavasti, jos koneeseen halutaan enemmän tulivoimaa kiinnittämällä siihen muitakin aseita kuin rungon sisälle mahtuvat pari pommia ja pari ilmataisteluohjusta.

F-35:n kehitystyössä alusta saakka mukana ollut Norja kouluttaa lentäjiään Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdassa Arizonassa. Norjan neljälle koneelle on kertynyt jo yli tuhat lentotuntia, ja lisää koneita saadaan kesän aikana. Norjaan ensimmäiset uudet hävittäjät saapuvat ensi marraskuussa.

Norjalaisosastoa johtavan everstiluutnantti Martin Teslin mukaan epänorjalaisen vakaa ja aurinkoinen sää sopii koulutukseen.

– Jos suunnittelee lentävänsä, pääsee myös lentämään. Erittäin kustannustehokasta, hän sanoo.

Simulaattorissa lentosään pääsee sitten virittämään niin huonoksi kuin haluaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.