Facebookin käyttäjät suunnittelevat joukkopakoa

Facebookin joukkopakoa organisoivat tahot ovat perustaneet internet-sivuston QuitFacebookDay.com, kirjoittaa Taloussanomat.

Tällä hetkellä yli 4 000 Facebook-käyttäjää on käynyt liittymässä kampanjasivulle. Se tarkoittaa, että he ovat sitoutuneet lopettamaan Facebook-tilinsä toukokuun 31. päivä.

Joukkopakoon liittyneet kokevat, ettei Facebook kunnioita muun muassa käyttäjien henkilökohtaisia tietoja tai netin tulevaisuutta.

Taloussanomat uutisoi viikonloppuna, kuinka muun muassa Googlessa on tehty kasvava määrä hakuja Facebook-tilin poistamiseen liittyen.

Huffington Post -lehti kirjoittaa esimerkiksi Facebook Protest -ryhmästä, joka aikoo järjestää suuren boikotin palvelua vastaan.

Facebook-boikotin päivämäärä on 6. kesäkuuta. Ryhmä toivoo, etteivät Facebook-käyttäjät asioisi palvelussa kesäkuun 5. päivästä lähtien.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen

Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen

Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi

Jyväskyläläinen asianajaja Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois" – katso video heittelehtivästä rekasta

Opettajien lomautukset alkoivat Karstulassa ja jatkuvat syksymmällä – "Ensi vuoteen haemme muita säästöjä"

Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan

Rivit, Raitti vai Sylit – nyt kysytään kaupunkilaisten mielipidettä Samulinniityn uudesta asuinalueesta

THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Leivonmäkeläinen Helena Gyldén kohtasi Nelostiellä 2,7 promillen humalassa ajaneen rekkakuskin: "Löin jarrut pohjaan ja huudahdin, että herra jumala, nyt se kaatuu"

Tilapäinen auton tarve? Jyväskylän kaupunki vuokraa kimppa-autoja myös yksityishenkilöille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.