Fimea arvioi lääkejakelun ongelmien ratkeavan ensi viikon alkuun mennessä

Hätätoimitukset on Fimean mukaan saatu liikkeelle.

Lääketoimituksissa on edelleen ongelmia, vaikka tilanne on pikkuhiljaa parantunut, kerrotaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta. Johtaja Eija Pelkosen mukaan lääketukkuri Oriola purkaa jonoa vielä ylimääräisissä työvuoroissa viikonloppuna ja tilanteen pitäisi olla normaali ensi viikon alussa.

– Heillä on vahva usko, että he saavat korjattua tilanteen viikonlopun aikana. Meille he ovat pystyneet osoittamaan, että lääketoimitukset on asetettu nyt etusijalle, Pelkonen kertoo.

Pelkonen sanoo, että Oriolan mukaan lääkkeiden hätätoimitukset on saatu liikkeelle.

– Kaikki hätätoimitukset on pystytty toimittamaan, mutta ne eivät ole tietysti vielä kaikkiin apteekkeihin ehtineet, Pelkonen summaa keskustelua Oriolan edustajien kanssa.

Fimea jatkaa tilanteen seuraamista ja on yhteydessä Oriolaan useamman kerran päivässä.

Toimitustilanne vaihtelee alueellisesti.

– Ongelmat ovat eri puolella Suomea eri apteekeissa hieman erilaisia. Jotkut apteekit ovat jääneet kokonaan ilman toimitusta ja jotkut ovat saaneet vain osan.

 

Noin joka kuudennessa apteekissa helpottaa

 

Apteekkariliitto arvioi aiemmin tänään, että Oriolan lääkejakelun ongelmat ovat alkaneet helpottaa noin joka kuudennessa apteekissa. Tieto on suuntaa antava, sillä kyseessä on tekstiviestillä tehty pikakysely. Sen piirissä on vajaat 600 apteekkaria, kertoo liitto.

Vastaavan pikakyselyn perusteella liitto päättelee, että noin neljänneksellä apteekeista on jäänyt lääkkeiden hätätoimituksia saamatta tämän viikon aikana.

Lääkejakelun ongelmat alkoivat, kun Oriola uudisti tietojärjestelmiään. Sen myötä osa lääkkeiden toimituksista on jäänyt viime päivinä jumiin.

Apteekkariliitosta kerrotaan, että jakeluongelmat ovat osittain alkaneet jo viime viikon lopussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Miten ja miksi lääkejakelusotku Oriolassa syntyi?

Oriola kertoo lisänneensä voimavaroja kaikkiin kriittisiin toimintoihin

Oriolan lääkkeiden toimitusvaikeudet eivät vieläkään ole ohi

Lääketeollisuus Oriolan jakeluvaikeuksista: "Potilaiden hoitojen jatkuvuus vaakalaudalla"