Finanssialan Keskusliitto: Hyökkäyksiä voi tulla lisää

Viime päivien palvelunestohyökkäykset suomalaisia pankkeja vastaan tuskin jäävät viimeisiksi, arvioi Finanssialan Keskusliitto. Johtava asiantuntija Mika Linna ennakoi, että hyökkäyksiä tulee lisää, koska niihin käytettävät työkalut ovat nykyään tehokkaita ja helposti saatavilla.

Linnan mukaan hyökkäyksen laajuus ja sen aiheuttamat kustannukset selviävät lähiviikkojen jatkotutkimuksissa.

- Todennäköisesti tämä on ollut suurin suomalaiseen kohteeseen tehty hyökkäys. Maailmalla on ollut vastaavia, mutta minun tiedossani ei ole, että Suomessa olisi ollut näitä.

Hyökkäykset OP:ta vastaan alkoivat uudenvuodenaattona ja ovat jatkuneet tänään jo viidettä päivää. Aamulla hyökkäykset näyttivät olevan jo ohi, mutta ne vaikuttavat alkaneen alkuiltapäivällä uudelleen. OP:n mukaan palvelut toimivat, mutta lyhyet häiriöt ovat mahdollisia. Myös jotkut Nordean asiakkaat ovat kertoneet häiriöistä verkkopankissa.

Linna huomautti, että hyökkäysten torjunnan kannalta on erittäin tärkeää, että sekä kuluttajat että yritykset pitäisivät huolta omien laitteidensa turvallisuudesta pitämällä ohjelmistot ja suojaukset ajan tasalla.

- Ei ole kyse vain pankkiasioinnista. Jos joku pystyy kuluttajan tai yrityksen laitetta ohjailemaan, sillä voi tehdä paljon muutakin pahaa.

Osuuspankki ilmoitti aamulla palvelunestohyökkäyksen päättymisestä, mutta tauko näyttää olleen väliaikainen. Useat pankin asiakkaat ovat päivän aikana kirjoittaneet OP:n Facebook-sivulle uusista ongelmista verkkopankissa.

Pankki seuraa tilannetta edelleen tehostetusti. Ulkomailla oleville asiakkaille suunnattu puhelinpalvelulinja toimii maanantaiaamuun asti, kuten pankki eilen ilmoitti.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoi eilen MTV:lle, että hyökkäyksen takana on todennäköisesti joukko suomalaisteinejä, jotka ovat voineet saada apua ulkomailta. Hyppönen arvioi, että ryhmä todennäköisesti jää kiinni.

OP:n viestintäjohtaja Carina Geber-Teirin mukaan OP:lla ei ole asiasta tietoa. Hän ei myöskään arvioinut, ovatko tekijät mahdollisesti säikähtäneet kiinni jäämisen riskiä.

Korvausvaatimukset tarkentuvat myöhemmin

OP ei arvioi hyökkäyksestä aiheutuneiden vahinkojen loppusummaa sen paremmin pankin kuin asiakkaiden osalta. Asiakkaita pyydetään ottamaan yhteyttä omaan pankkikonttoriinsa, jos vahinkoja on syntynyt. Vahingonkorvausvaatimukset ratkaistaan tapauskohtaisesti.

- Prioriteetti on ollut asian ratkomisessa. Mutta selväähän on, että ilmaista tämä ei ole ollut. Ainahan se maksaa, kun joudutaan ylimääräistä työtä tekemään, Geber-Teir sanoo.

Pankin mahdollisista vahingonkorvausvaatimuksista ei ole vielä päätöksiä.

- Mennään yksi asia kerrallaan. Annetaan viranomaisille aikaa selvittää tätä ja palataan sitten asiaan.

OP:lla on kaikkiaan lähes 1,4 miljoonaa asiakasomistajaa.

Keskusrikospoliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Sekä OP että Nordea ovat tehneet palvelunestohyökkäyksistä rikosilmoituksen.

Tutkinnanjohtaja Timo Piiroinen ei kommentoinut arviota, että hyökkäysten taustalla olisivat suomalaiset teinipojat.

- Tiedot ovat meilläkin käytettävissä ja niitä selvitetään.