Finnair peruu lentonsa Manner-Kiinaan maaliskuun lopulle koronaviruksen takia

Lentoyhtiö Finnair kertoo peruvansa kaikki lentonsa Manner-Kiinaan 1.–28. maaliskuuta. Yhtiö peruu lentonsa Kiinaan talvikauden loppuun asti koronavirustilanteen takia.

Tammikuun lopulla Finnair ilmoitti peruvansa lentonsa Manner-Kiinaan 6.–29. helmikuuta samasta syystä.

Finnair on jo aiemmin kertonut Nanjingin, Pekingin Daxing-lentoaseman ja Guangzhoun lentojensa perumisesta maaliskuulta vähentyneen kiinalaisten ryhmämatkakysynnän vuoksi. Nyt peruuntuvat myös lennot Pekingin Capital-lentoasemalle ja Shanghaihin.

Finnair peruu nyt lisäksi Hongkongin reitiltään yhden päivittäisen vuoron 1.–28. maaliskuuta. Yhtiö siis lentää Hongkongiin päivittäin yhden vuoron normaalin kahden vuoron sijaan.

Peruttujen lentojen asiakkaat voivat siirtää matkustuspäiväänsä tai saada lipun hinnan takaisin ottamalla yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun.

Finnairin mukaan koronavirustilanne vaikuttaa tilapäisesti lentomatkustuksen kysyntään Kiinan ja Euroopan välillä.

Koronaviruksen suora taloudellinen vaikutus Finnairiin on yhtiön mukaan vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä suhteellisen rajallinen, vaikka Manner-Kiinan lentoperuutukset jatkuvat maaliskuun loppuun asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kiinan mukaan koronaviruksen hoitohenkilöstöstä kuusi kuollut ja yli 1  700 saanut tartunnan – osa Japanissa eristettynä olevan risteilylaivan matkustajista pääsi maihin

Koronavirus jäytää pahasti Kiinassa toimivia suomalaisfirmoja – "Mahdotonta sanoa, miten suureksi tämä eskaloituu"

THL rauhoittelee: Lomailijan riski saada koronavirus on äärimmäisen pieni Kiinan ulkopuolella

Kiinassa koronavirukseen kuolleiden määrä kasvanut lyhyessä ajassa dramaattisesti – kommunistipuolue antoi potkut kahdelle viranhaltijalle

Uusimmat

Kotimaa

Yön uutiskooste: Oslossa ylipistosairaalan työntekijällä on todettu koronavirustartunta, Wall Streetilla heikoin viikko sitten vuoden 2008 finanssikriisin

Opettajankoulutukseen hakeville on tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteinen soveltuvuuskoe – “Sukupuoli ei ole arviointikriteeri”

Ajatustyössä täytyy osata sanoa ei – keskitytkö oikeisiin asioihin?

Tiesitkö, että ilman karkauspäivää talvi osuisi ennen pitkää heinäkuulle? – Säynätsalolainen Hanne Hytönen täyttää tänään sekä 36 että 9 vuotta

Uutissuomalainen: Kaksi viidestä kannattaa alaikäisten turvapaikanhakijoiden ottamista Kreikan pakolaisleireiltä – kolmasosa vastustaa

USU-gallup: Suomalaisista kaksi viidestä on suopeita alaikäisille turvapaikanhakijoille – "Voi olla, että hallitus on varovainen seuraavissa askeleissaan"

Helmikuu päättyykin vasta tänään – karkauspäivää pidettiin pitkään nurinkurisuuden päivänä

PS-Nuoret äänestävät ylimääräisessä kokouksessa jäsenyysehtojen sääntömuutoksesta

Laajat poutasäät loppuvat karkauspäivänä – etelässä ja lännessä saadaan taas lämpöasteita

Moottorikelkkailija kuoli onnettomuudessa Liperissä – kelkka saattoi osua kiveen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.