Finnairin hätälaskun tutkimukset vienevät yli puoli vuotta

Helsingistä Göteborgiin matkalla ollut kone teki hätälaskun Turun lentokentälle koneessa havaitun savunhajun vuoksi.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Finnairin reittilennon sunnuntaisen hätälaskun tutkimukset vievät 6–9 kuukautta.

– Eilen (sunnuntaina) tehtiin alkutoimenpiteet ja otettiin mustat laatikot talteen. Tänään paikalla on sitten työryhmä selvittämässä savun lähdettä. Varsinainen tutkintaryhmä nimetään ensi viikolla, ja itse toimin sen puheenjohtajana. Myös miehistöä ja sen jälkeen matkustajia tullaan kuulemaan, luetteli Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen maanantaina.

Aaltosen mukaan tutkijoita kiinnostaa erityisesti hätäliukumäkien käyttö, joka on maailmallakin suhteellisen harvinaista.

Helsingistä Göteborgiin matkalla ollut kone teki hätälaskun Turun lentokentälle koneessa havaitun savunhajun vuoksi. Kone laskeutui turvallisesti, eikä kukaan loukkaantunut.