Finnairin lentäjät aloittivat ylityökiellon

Finnairin lentäjät ovat aloittaneet ylityökiellon. Liikennelentäjäliitto pyrkii vauhdittamaan eilen katkenneita neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta.

Neuvottelut katkesivat erimielisyyteen palkankorotuksista.

Finnairista kerrotaan, ettei ylityökiellolla ole vaikutusta ainakaan viikonlopun lentoihin.

Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja Timo Willbergin mukaan vaatimukset ovat kierroksen yleisen linjan mukaisia. Kaikkine lisineen työntekijäpuolen havitteleman kolmivuotisen sopimuksen kustannusvaikutus olisi Willbergin mukaan noin 20 prosenttia.

Palvelualojen toimialaliiton toimitusjohtajan Peter Forsströmin mukaan toistaiseksi ei tiedetä, milloin lentäjien sopimusneuvotteluja jatketaan.

Alun perin Palvelualojen toimialaliiton ja Suomen liikennelentäjäliiton tavoitteena oli saada uusi sopimus valmiiksi jo ennen vappua, jolloin edellinen sopimuskausi päättyi.

Jumiutuneet neuvottelut koskevat noin 800:aa lentäjää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koulurakennus tulessa Salossa – sammutustyöt käynnissä

Jyväskyläläislähtöisen sukellusopettaja Antin Thaimaan-reissu keskeytyi – kuumemittaukset lentokentällä eivät juuri herättäneet luottamusta paristakin eri syystä

Törkeä eläinsuojelurikos Konnevedellä – Pariskunnalle pysyvät kaikkia eläimiä koskevat eläintenpitokiellot: "Taloudellinen motiivi eläinten asianmukaisen hoitamisen kustannuksella"

Keväinen sää houkuttelee monet ulkoilemaan – asiantuntija painottaa ikäihmisille annettujen ohjeiden tärkeyttä

Mittava velkataakka ei pelota asiantuntijoita – professori arvioi Suomen aseman lainamarkkinoilla hyväksi

Käräjäoikeus hylkäsi perussuomalaisten Mäenpään ja päätoimittajien syytteet

Jo kahdeksan kuollut koronavirukseen hoivakodissa Kiuruvedellä

Jyväskylän Liikenteen kuljettajille kaavaillaan kasvoja suojaavaa pleksiä – Toimitusjohtaja: "Yksinkertainen, edullinen eikä tarvitse tehdä rakennemuutoksia linja-autoihin"

Varmuusvarastot avattiin jo kaksi viikkoa sitten, mutta kaikki eivät vieläkään ole saaneet hengityssuojaimia

Hattulassa mitattiin peräti 17,5 astetta, koskaan aiemmin huhtikuun tässä vaiheessa ei ole ollut tällaisia lukemia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.