Finnwatch: Tokmannin tavarantoimittajien tehtailla poljetaan työntekijöiden oikeuksia

Halpakauppaketju Tokmannin maahantuomien tuotteiden valmistuksessa poljetaan työntekijöiden oikeuksia, kertoo yritysten vastuullisuutta tarkkaileva kansalaisjärjestö Finnwatch.

Tänään julkaistu työntekijähaastatteluihin pohjautuva raportti tarkastelee työoloja kahdella thaimaalaisella tehtaalla, jotka ovat Tokmannin tavarantoimittajien käyttämiä.

Lastenhoitotuotteita valmistavalla tehtaalla siirtotyöntekijöitä on velkaannutettu korkeilla rekrytointimaksuilla. Mangosäilykkeitä tuottaneella tehtaalla taas työskentelee paperittomia siirtotyöntekijöitä, joille maksetaan laittoman alhaisia palkkoja. 

Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen vahvistaa STT:lle, että Finnwatchin raportissa olevat tiedot pitävät paikkansa. Tuotteiden osto on jo kuitenkin lopetettu.

– Tuotteet on ostettu alun perin eurooppalaisten tavarantoimittajien kautta. Molemmat jäivät kertaostoksiksi.

Väänäsen mukaan päätös ostojen lopettamisesta tehtiin jo ennen Finnwatchin raporttia.

Lastenhoitotuotteet ostettiin tanskalaiselta tavarantoimittajalta, jonka piti olla luotettava tavarantoimittaja. Kaupat kuitenkin peruttiin, sillä yrityksen toimitusmäärät olivat liian suuria.

Mangoja tuovan hollantilaisyrityksen kanssa taas sen toiminnasta ei saatu tarpeeksi lisäselvityksiä, joten toimintaa ei jatkettu.

Finnwatch: Tehtaiden tarkkailua parannettava

Finnwatchin mukaan yritysten tulisi välttää ostoja toimittajilta, joiden työoloista niillä ei ole ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoitteen mukaisesti kerättyä tietoa. Finnwatch sanoo odottavansa lisätoimia myös hallitukselta yritysten ihmisoikeusvastuun lisäämiseksi.

 – Kuluttajat joutuvat jatkuvasti ostamaan ja käyttämään tuotteita, joita tuotetaan ihmisoikeuksia polkien, järjestön tiedotteessa todetaan.

Väänänen sanoo, että Tokmanni pyrkii tarkkailemaan yritysten työoloja ja eettisyyttä valvovan auditointipalvelun kautta. Yritys käy myös itse katsomassa tehtaiden työoloja.

– Edellytämme, että eurooppalaisilla tavaranvälittäjillämme on käytössä auditointipalvelu. Emme osta keltään, jonka alkuperäistä tehdasvalmistajaa emme tunne.

Finnwatchin mukaan Tokmannin pitää kyetä varmistamaan paremmin, että käytetyt auditointijärjestelmät ovat tarpeeksi kattavia ja että työoloista haastatteluja tehdessä tieto työoloista saadaan työntekijöiden kautta.

– Haastattelijoiden tulisi käyttää omia tulkkejaan eikä yritysten omia, usein epäluotettavia tulkkeja, raportissa sanotaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kolmen auton ketjukolari Jyväskylän keskustassa perjantaiaamuna

Suomalaiset syövät liikaa kovaa rasvaa – useammalla kuin joka toisella kohonnut kolesteroliarvo

Vuoden 2019 Taloussankarit löytyivät Jyväskylästä – kisan voitti Korpilahden yhtenäiskoulua edustanut Landet-joukkue

Ex-suurlähettilään vierailijakolumni: Isis-lapset Suomeen äitien kanssa

Jyväskylän Väinönkadulla kuhisi paloautoja perjantaiaamuna – Terveystalolla pöllähti typpeä ilmaan, ei vaaraa ihmisille

Valtiovarainministeri Kulmuni kyseli Instagramissa kansalta, pitäisikö al-Holin leiriltä tuoda Suomeen vain lapset vai myös äidit –  poisti myöhemmin pahennusta aiheuttaneen kyselyn

Karjalaisen pääkirjoitus al-Holin leirillä olevista suomalaisista: "Kaikilla heillä on perustuslaillinen oikeus palata Suomeen"

Vankien suunterveys on huonolla tolalla – tutkimuksen mukaan hammaslääkäripelko on vangeilla tavallista yleisempää

Yön uutiskooste: EU-maat eivät löytäneet vieläkään täyttä yksimielisyyttä ilmastotavoitteesta, Uuden-Seelannin purkautumisherkältä tulivuorelta saatiin noudettua kuusi ruumista

Miksi al-Holin leirin suomalaisten kotiuttaminen on niin vaikeaa? – Näin asiantuntijat vastaavat

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.