Geenit vaikuttavat tupakointiin sukupolvien takaa

Geenit saattavat vaikuttaa tupakointiin jopa kahden sukupolven takaa. Tämä selviää Suomen Akatemian tuoreesta tutkimuksesta. Geenit vaikuttavat muun muassa tupakoinnin määrään ja tupakan sietokykyyn.

Tutkimuksessa ei löytynyt yksittäistä tupakointigeeniä. Kyse on useista eri geeneistä, jotka vaikuttavat muun muassa nikotiinin poistumiseen elimistöstä.

Tutkimus kuitenkin muistuttaa, että geenien lisäksi läheisten esimerkki vaikuttaa lapsen tai nuoren valintaan aloittaa tupakointi.

- Lapsi saa vanhemmiltaan sekä mallin että geenit. Tupakoivilla ja tupakoimattomilla äideillä on eroja geenien toiminnassa, sanoo akatemiaprofessori Jaakko Kaprio.

Tutkimustuloksilla kehitetään keinoja tupakoinnin lopettamiseksi. Hoidot pyritään tulevaisuudessa räätälöimään perimän mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Uusia koronavirustartuntoja on todettu 50 kappaletta sitten eilisen, kertoo THL

Unkari vahvistaa paimenkirjeiden lähettämisen maan poikkeustilajärjestelyjä kritisoineille – "tämä on hyvä hetki pyytää anteeksi"

Henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi puihin Rautjärvellä, matkustaja kuoli

Lauantaina ei ilmi uusia koronatartuntoja Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä

Idea Jyväsjärven täyttämisestä asunnoille nousi taas esiin – kaupunki ei tyrmää ideaa, vaikka asia ei olekaan nyt ajankohtainen

Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi

Väkivalta työllisti poliisia Keski-Suomessa: Nuorison joukkokokoontumisia ei tullut tietoon

Ohisalo STT:lle: Suomen kuusi suurinta kaupunkia tarvitsevat miljardin euron raideinvestointi- ja tukipaketin – Jyväskylä jäämässä seitsemäksi suurimpana ulkopuolelle

Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen

"Aina kun meillä on ongelmia, me otamme koiria" – suomalaiset innostuivat lemmikeistä, kuten laman kynnyksellä on tapana

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.