Häkämies: Puolustusbudjettia korotettava

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) pitää erittäin tärkeänä, että eduskunta hyväksyy puolustusbudjettiin kaavaillut korotukset. Kalevan haastatteleman Häkämiehen mukaan korotuksen hylkääminen tarkoittaisi muun muassa yhden varuskunnan sulkemista vuonna 2012 ja kantahenkilökunnan vähentämistä 2 000:lla.

Eduskunnan käsittelyssä olevassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa puolustusbudjettiin esitetään kahden prosentin inflaatiokorotusta.

Oppositio vastustaa korotusta, sillä sen mielestä taloustilanne ei tue epärealistisia menolisäyksiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Keski-Suomessa ei uusia koronatartuntoja – nollapäivä jo kuudes putkeen

Jyväskylään kaksi Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkkiä – Katso lista kunniamerkin saaneista keskisuomalaisista

Ensimmäiset ravintolat avasivat ovensa Jyväskylässä – Ylä-Ruthilla asiakkaita jonoksi asti

Oulun sataman läheltä vedestä löytyi kuollut ihminen

Syyttäjä: United Brotherhoodin johtaja määräsi kymmenien kilojen amfetamiinikaupasta – paluumatkalla Jyväskylästä autosta löytyi 12 000 euroa ja jakelulista

Katso riemukas kuvasarja: Nuoret oriit pääsivät laitumelle Saarijärven Lannevedellä – ilo otettiin heti irti

Turvakotien asiakasmäärä jatkoi kasvuaan viime vuonna – suurin osa asiakkaista on kokenut väkivaltaa kauan

United Brotherhoodin liivit katosivat myös Keski-Suomesta – Helvetin enkeleiden tulosta maakuntaan ei viitteitä: "Henkilöt eivät ole hävinneet ja heitä on ollut rikostutkinnan kohteina"

Matalikkoon ajautunut purjevene hinattiin satamaan Jyväskylässä

Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.