Hämeenkyrön henkirikos: käräjäoikeus vangitsi kaksi henkilöä lisää

Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut miehen ja naisen todennäköisin syin epäiltynä osallisuudesta Hämeenkyrön Turkkilassa tehtyyn henkirikokseen.

Vuonna 1952 syntynyt mies surmattiin asuntoonsa maanantain tai tiistain aikana. Poliisi tutkii tapausta tässä vaiheessa tappona.

Surmatyön jälkeen epäillyt ottivat uhrin auton ja pakenivat sillä paikalta. Sekä auto että epäillyt löydettiin myöhemmin, ja epäillyt otettiin kiinni loppiaisena Tampereella.

Kaikkiaan tapauksessa on ollut kiinniotettuna yhdeksän henkilöä. Osaa epäillään rikoksentekijän suojelemisesta, osalla on taas muita selvittämättömiä asioita viranomaisten kanssa.

Tällä hetkell vangittuina on yhteensä neljä henkilöä, heistä kaksi vangittiin torstaina. Vangittuna on vuosina 1988 ja 1995 syntyneet miehet sekä vuonna 1991 syntyneet naiset. Kaikki ovat Suomen kansalaisia ja yksi heistä asuu vakituisesti Ruotsissa. Miehillä on väkivaltarikostaustaa ja toisella naisistakin rikostaustaa. Ruotsissa asuvan osalta tietoja ei ole vielä saatu.

Tapauksen selvittäminen jatkuu kuulusteluin. Tähän mennessä on myös selvinnyt, että sunnuntaina vangittuja henkilöitä on syytä epäillä myös pahoinpitelystä Sastamalassa maanantaina 4. päivä. Maanantaina pahoinpideltiin paikkakunatlainen, vuonna 1979 syntynyt nainen, joka sai muun muassa murtuman päähänsä mutta ei hengenvaarallisia vammoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kaksi vangittu Hämeenkyrön taposta – poliisi oikoo mediatietoja: "Näin ei ole tapahtunut"

Hämeenkyrön henkirikoksesta epäillyt kertoneet ristiriitaisia tietoja – eläkeläinen surmattiin kotonaan

Eläkeläinen surmattiin kotiinsa Hämeenkyrössä: oletko nähnyt tällaista batman-tarraista autoa?