Hämeenlinnassa vakava ulosajo, yksi kuoli ja kaksi loukkaantui

Hämeenlinnassa yksi ihminen kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti auton suistuttua tieltä torstaiaamuna, kertoi poliisi. Poliisin mukaan onnettomuus sattui valtatie 10:llä Perkiön kohdalla, jossa henkilöauto ajautui ulos tieltä ja päätyi ojaan katolleen.

Onnettomuudessa kuollut ja loukkaantuneet olivat tieltä suistuneessa autossa, eikä turmassa ollut osallisena muita ajoneuvoja. Loukkaantuneet on kuljetettu sairaalahoitoon.

Turma sattui ennen seitsemää aamulla ja aiheutti haittaa liikenteelle. Toinen kaistoista oli suljettuna ja pelastuslaitos ohjasi aamuliikennettä noin tunnin ajan.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat onnettomuutta.